Kirjoittelin viime viikolla bloggareiden Asko-illasta, johon pääsin mukaan. Lupasin kertoa, mitä shoppailin kyseisellä reissulla meille tänne kotiin. Oli muuten kiva, kun kutsuttiin nimenomaan Askoon, koska siellä on paljon omaa silmääni miellyttäviä sisustusjuttuja...
SISUSTAMINEN
Uskallankohan tästä jo kirjoittaa?
Itselläni on yleensä sellainen periaate, että keskeneräisistä asioista ei puhuta ennen kuin niistä on mustaavalkoisella. Nyt ajattelin tehdä poikkeuksen. Nimittäin projekti Valokaaren lupapaperit menivät läpi Vaasan kaupungin rakennusvalvonnassa, mutta virallisia...
Aurinkopurjeen metsästystä
Tiedättekö sen fiiliksen, kun tuntuu siltä, että voisi lentää. Tänään on ollut juurikin sellainen päivä. On ollut niin paljon energiaa, ettei tiedä, mihin hyppäisi seuraavaksi. Joka kevät saan todeta tämän saman auringon ja lämmön uskomattoman voiman, joka antaa...
Korkean sisäkaton edut ja haitat – mitä tekisin toisin?
Meillä on ollut sekä edellisessä että nykyisessä olohuoneessa harjaan asti korkea sisäkatto. Tästä voikin päätellä, että olen tykästynyt ko. ratkaisuun. Edellisessä asunnossa olimme yläkerrassa harvoin, joten en huomannut konkreettisesti korkean tilan huonoja puolia....
Muutama arjen säilytysvinkki jakoon, olkaa hyvät
Eilen kotiamme siivoillessa välähti mieleen postaus otsikon aiheesta. Mietin tosin, että ovatko nämä itsestäänselvyyksiä. Pyykkiteline, yksi tilaa vievä ja rumannäköinen arjen apulainen, jonka mieluummin laittaisi vaikkapa varastoon pois katseilta. Säilyttäminen...
![Meidän keittiö – yhdistelmä modernia, vanhaa ja amerikkalaista](https://designbyhannak.fi/wp-content/uploads/2016/04/keitito.jpg)
Meidän keittiö – yhdistelmä modernia, vanhaa ja amerikkalaista
Kurkistetaas välillä taasen meidän omaan kotiin. Ajattelin jakaa teille kuvia ja ajatuksia meidän keittiöstä, tuosta kodin sydämestä. Aikaisemmin jo kirjoitinkin, että halusin keittiön ja olohuoneen näköetäisyydelle toisistaan, jolloin on mahdollista seurustella...
![Mitä muuta voi laittaa ikkunaan kuin verhot?](https://designbyhannak.fi/wp-content/uploads/2016/03/verhot.jpg)
Mitä muuta voi laittaa ikkunaan kuin verhot?
Löysin jo heti joulun jälkeen meille uudet verhot olohuoneeseen edullisesti Halensilta. Olohuone ja keittiö ovat meillä ikään kuin yhtenäistä tilaa, joten täytyy aina miettiä molempien tilojen verhot samanaikaisesti. Valitsinkin olohuoneeseen todellä värikkäät...
![Pääsiäistunnelmia meiltä](https://designbyhannak.fi/wp-content/uploads/2016/03/paasiainen2.jpg)
Pääsiäistunnelmia meiltä
Tämä postaus olisi ollut hyvä tehdä jo ennen pääsiäistä, mutta tässä pääsiäisen aikana olen vielä viimeistellyt blogia julkaisukuntoon. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Instagramiin olen laittanut joitakin näistä kuvista tässä pääsiäispyhien aikana. Tänä...
![Tervetuloa seuraamaan blogiani!](https://designbyhannak.fi/wp-content/uploads/2018/09/design-by-hanna-k-logo-HARMAA.png)
Tervetuloa seuraamaan blogiani!
Mistähän sitä aloittaisi elämänsä yhden historiallisen hetken, nimittäin ensimmäisen blogitekstin. Kauan tätä on pohdittu ja nyt se sitten toteutuu. Tästä voin syyttää ja kiittää äitiyslomaa, jonka aikana oma luovuus on päässyt täysin uusiin ulottuvuuksiin. Eikös sitä niin sanota, että luovuus kukkii silloin, kun sitä vähiten yrittää? Näin ainakin minun tapauksessa.