”Jos tästä vaikka joskus tulisi yritys” – kuinka haaveesta syntyi valtakunnallinen sisustus- ja tilasuunnittelutoimisto?

Vuodenvaihde on hyvää aikaa pohtia elettyjä vuosia ja mitä kaikkea niiden aikana onkaan ehtinyt tapahtua. Tänä vuonna pysähdyin miettimään, millainen oma yrittäjämatkani on ollut, sillä tuota taivalta on ehtinyt karttua jo viisi vuotta.
Jotkut teistä saattavat ehkä muistaakin, ettei DESIGN BY HANNA K. ollut alkujaan yritys, vaan äitiyslomalla perustettu sisustusblogi. Pyörittelin tosin blogia perustaessani mielessä ajatusta, että hommasta voisi vielä joskus tulla oikea yritys, mutta pääpaino oli silloin kuitenkin vahvasti harrastusmielessä bloggaaminen. Tuolloin elettiin vuotta 2016.
Ensimmäisiä asiakkaita etsimässä
Ajatus omasta sisustussuunnitteluyrityksestä vahvistui mielessä ajan kuluessa. Vuonna 2017 opiskelin Sedussa sisustusalaa, kun meille tarjoutui mahdollisuus perustaa NY-yritys osana opintojamme. Päätin tarttua tuumasta toimeen kokeillakseni, löytyisikö minulle asiakkaita.
Hieman ehkä jopa yllätyin, kuinka nopeasti pääsin NY-yrityksen kanssa vauhtiin: vielä samana vuonna perustin toiminimen liikevaihtorajan tullessa NY-yrityksen kanssa vastaan. Vuonna 2017 sain myös ensimmäisen isomman yritysasiakkaani, OK Perinnän, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut usean vuoden.
Toiminimestä osakeyhtiöksi
Toiminta kasvoi vauhdilla, ja vuonna 2018 vaihdoin yhtiömuodon osakeyhtiöksi. Vuotta myöhemmin, työmäärän yhä kasvaessa toimintaan tulivat mukaan ensimmäiset yhteistyösuunnittelijat. Yrityksen brändinimi muuttui DESIGN BY HANNA K. & CO:ksi, ja tästä alkoi tietoinen työ osaavan alihankintaverkoston kehittämisen eteen. Vuonna 2019 saimme myös ensimmäisen kansainvälisen pörssiyhtiön asiakkaaksi ABB:n ottaessa meihin yhteyttä.
Vuodet 2020 ja 2021 menivät prosessien ja toimintamallien kehittämisen parissa. Yhteistyösuunnittelijoiden mukaantulon myötä hommat piti nimittäin saada rullaamaan uudenlaisella tavalla verrattuna yksinyrittäjän arkeen. Näinä vuosina pyöriteltiin paljon Exceleitä ja erilaisia työkaluja, minkä lisäksi hyödynsin monipuolisesti erilaista yritysneuvontaa ja mentoreita.
Vuonna 2021 toisen yrityksemme, CREATED BY J.H:n, toiminta polkaistiin kunnolla käyntiin, kun ensimmäinen uudiskohteemme sopimus allekirjoitettiin. Samalla meistä tuli kahden yrittäjän perhe mieheni hypätessä myös täysipäiväisen yrittäjän saappaisiin. Minut valittiin mukaan Vaasan Yrittäjien hallitukseen, ja vuoden 2021 lopussa yritykseni muutti uusiin toimitiloihin pitkään haaveilemaani puutalokohteeseen.
Matka jatkuu kohti valtakunnallista toimintaa
Tätä kirjoittaessa huomaa hyvin konkreettisesti, kuinka pitkä matka on kuljettu siitä, kun salaa haaveilin, että bloggaamisesta voisi joskus tulla yritys, joka toisi toimeentulon. Lähes joka vuosi kasvu on tuonut mukanaan isoja askelia, jotka ovat vieneet firmaa eteenpäin. Viime vuonna otimme ensiaskeleita valtakunnallisessa toiminnassa, kun saimme pääkaupunkiseudulta ensimmäisen ison asiakkaan. Tulevana vuonna kasvu jatkuu, kun tähtäämme uusiin asiakkuuksiin pääkaupunkiseudun lisäksi muuallakin Suomessa.
Vaikka kasvu on hieno juttu, en voi väittää, etteikö se hieman jännittäisi, sillä on tasapainoiltava uudella tavalla resurssien kanssa. Mieli on siis odottava ja innostunut, mutta jalat pysyvät tällä kirvesmiehen tyttärellä edelleen tiukasti maan tasalla ja realiteetit mielessä.
Hassua ajatella, että kaikki tämä lähti toiveesta luoda itselle intohimosta toimeentulo – ja nyt työllistän yritykseni kautta kasan muita sisustusalan ammattilaisia sekä eri alan osaajia rakentajista ompelijoihin. Koskaan ei pidä vähätellä omien unelmien ja haaveiden voimaa!