Vihdoin ehdin kirjoitella tänne blogiinkin jotain. Olen ollut lähes kaksi viikkoa flunssassa, joka on välillä ollut parempi ja taas mennyt huonompaan suuntaan. Itseäni saan syyttää, kun en ole malttanut levätä ja parantua kunnolla. Tässä postauksessa kokoan hieman yhteen tämän hetkisiä projekteja ja niiden kuulumisia.Useampi projekti on valmistunut, mutta en ole ehtinyt valokuvaamaan lopputuloksia. Sain mieheltäni joululahjaksi järjestelmäkameran, nyt pitäisi ehtiä jossain kohtaa opetella sen käyttöä. Tähän asti olen kuvannut kaikki blogini kuvat iPhone 6S-puhelimella.
Sisustin Vaasa TV:n studion viime vuoden puolella Kaluste Niemelän kalusteilla ja sinne saatiin vihdoin kauan odoteltu peili. Kiffelin uusi toimisto on ollut valmiina jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta verhot saapuivat. Yhteen kotiin suunnittelin kaksi lastenhuonetta ja vierashuoneen, jotka ovat olleet myös tovin valmiina. Nellin kodin työhuone on lähes valmis. Moderni hirsitalo on menossa kaupungin lupakäsittelyyn aivan näinä päivinä. Sitten kun lupa on valmis, esittelen teille talon pohjakuvat. Tällä viikolla olen tehnyt kahteen omakotitaloon tarjoukset muutamien tilojen suunnittelusta. Paljon on siis tekeillä, kun vain vielä saisi muutaman ylimääräisen tunnin vuorokauteen ja nämä sairastelut loppuisivat.
Olen saanut ensikosketuksen Winner sisustussuunnitteluohjelmaan, se on ollut oikein mielenkiintoista. Paraikaa työstän myös liiketoimintasuunnitelmaa DESIGN BY HANNA K:lle. Olen jo päässyt suunnitelman kanssa melko pitkälle ja seuraavaksi käyn suunnitelmaa läpi yritysmentorini kanssa. Kohta sivuilleni ilmaantuvatkin kaikki tarjoamani palvelut, joten ei muuta kuin tilailemaan suunnittelupalveluita.
Toivottavasti te muut olette säästyneet taudeilta. Itse tässä jännityksellä odottelen mahatautia saapuvaksi. Tämän ja viime viikon aikana on kolme eri tapaamista on peruuntunut ko. taudin vuoksi, joten ihmettelen, jos me säästytään.
Toivottelen siis itse kullekin tervettä ensi viikkoa! 🙂
Kerronpas nyt välillä mietteitä Sedun tila- ja sisustus opinnoistani. Koulupäivinä aamuni alkavat klo 6.00, minkä jälkeen vien tytön hoitoon klo 7. aikaan ja lähden ajelemaan kohti Ilmajokea. Kahdeksalta alkavat tunnit ja päättyvät 15.30.Ennen viittä olen kotona, eikä siinä sitten jääkään montaa tuntia, kun mennään nukkumaan. Päivät ovat siis melko pitkiä, kun ajamiseen menee päivittäin edestakaisin kaksi tuntia.
Olen opiskellut alaa muutaman kuukauden ja nyt alkaa pikkuhiljaa muotoutua käsitys opintojen sisällöstä ja suoritustavoista. Omalla kohdallani opiskelu on erilaista kuin muilla, koska minulla on opintoja takana korkeakoulumaailmasta ja lisäksi yhdistän meneillään olevat projektit osaksi opetusta. Ajoittain teen etäpäiviä kotona ja keskityn käynnissä oleviin projekteihini. Erohan on iso verrattuna aikaisempiin opintoihini korkeakoulumaailmassa, opiskelu on käytännönläheisempää ja koulun käytävillä törmää itseään puolta nuorempiin opiskelijoihin. Nyt sen viimeistään tajuaa, että sitä on itse jo aika käpy. 😉
Viime ja tällä viikolla on ollut paljon matematiikkaa. Olemme mm. laskeneet materiaalimenekin sisustusrakentamistöiden osalta omakotitaloon ja hyödyntäneet ROK, rakennusosien kustannuksia -kirjaa sekä Rakennustöiden menekit- kirjaa, joiden avulla olemme pystyneet määrittelemään työlle ja materiaaleille hinnan. Tämä on ollut erittäin hyödyllistä oppia. Lisäksi olemme tutustuneet AutoCADin maailmaan, kyseisellä ohjelmalla voi piirtää mm. pohjakuvia tai esim. kiintokalusteita.
Meitä opettaa rakennusarkkitehti, mikä on huippu juttu. Hänellä on paljon kokemusta arkkitehtisuunnittelusta sekä sisustussuunnittelusta, kuten myös itse käytännön rakennustyöstä. Opinnoista on siis mahdollisuus saada irti niin paljon kuin itsellä on vain halua ja kiinnostusta. Saatankin ehkä ärsyttää luokkakavereitani välillä, koska kyselen tunneilla melko paljon. Ensi viikolla pääsemme luultavasti sisustussuunnitteluohjelma Winnerin kimppuun. Sitä odotan, koska tähän asti olen hyödyntänyt ilmaisohjelmia. Mielenkiintoita nähdä, miten maksullinen suunnitteluohjelma eroaa ilmaisohjelmista.
Monet alasta haaveilevat saattavat kuvitella, että sisustussuunnittelijan työ on rentoa ja siinä saa olla luova jne. Rentoa se ei ole, ainakaan siinä tapauksessa, jos siitä haluaa saada leipänsä. Luovuutta tarvitaan kyllä, mutta sitäkin enemmän ymmärrystä asiakkaiden tarpeista, projektinhallintataitoja, kykyä markkinoida ja myydä omaa osaamistaan, ymmärrystä rakentamisesta sekä it-taitoja, sillä nykyään suunnittelua tehdään paljon tietokoneella.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Taas meni viikko yhtäkkiä ja nyt on jo sunnuntai. Ottakaahan yhtä rennosti kuin tämä meidän karvakamu Rambo.
Viikko sitten sunnuntaina oli Projekti Valokaaren talonäyttely, jossa olivat mukana DESIGN BY HANNA K., Puustelli sekä Kastelli. Suuri kiitos kuuluu Puustellin Thomas Berglundille, joka mainosti päivää omissa kanavissaan. Lisäksi Kastellin Mikael Boberg hoiti mainokset sekä Pohjalaiseen että Vasabladetiin. Yhteistyössä on siis voimaa! Päivä ylitti kaikki odotukseni, sillä paikalle saapui yli 100 ihmistä. Lämmin kiitos siis vielä teille kaikille, jotka tulitte tutustumaan kohteeseen, ja jotka jaoitte päivitystä Facebookissa.
Päivän aikana sain kuulla ihanaa ja kannustavaa palautetta tekemästäni työstä ja se jos mikä oli palkitsevaa ison ja työntäyteisen projektin päätteeksi.Lisäksi oli ilo huomata, että ihmiset räpsivät kuvia talosta ja osa sanoikin, että täältä sai hyviä ideoita. Alla muutamia ihania kommentteja, jotka jäivät mieleeni:
Kysyin eräältä asiakkaalta, että ovatko he suunnittelemassa rakentamista ja kerroin, että olen sisustanut tämän talon. Asiakas totesi siihen, ”Ajattelinkin, että täällä on täytynyt olla suunnittelija, kun on niin harmonista.”
Yksi asiakas luuli, että olin vain väliaikaisesti tuonut taloon kalusteet ja hän yllättyi, kun kyseessä olikin asukkaiden omat kalusteet, jotka olivat 10 vuotta vanhoja. Tähän onkin hyvä todeta, että suunnitteluni lähtökohtana toimii aina asukkaiden aikaisemmat kalusteet, mikäli ne halutaan uuteen sisustukseen mukaan.
Oli myös ilo huomata, että eräs asiakas oli seurannut Valokaaren matkaa pidemmältä ajalta. Hän muisti, kuinka olin kertonut yhdessä päivityksessä siitä, kuinka sisustussuunnitelmaan tuli matkan varrella muutos, kun asukkaiden vanhat kalusteet eivät menneetkään kaupaksi, vaan ne pitikin yhdistää osaksi alunperin suunniteltua kovin modernia sisustusta.
Eräs asiakas kehui sitä, että talossa oli yhtenäinen tunnelma siirryttäessä tilasta toiseen.
Kerron myös muutaman sanasen Projekti Valokaaren tulevista asukkaista sekä sisustussuunnitelman lähtökohdista. Projekti Valokaareen muuttaa vanhempi pariskunta viettämään eläkepäiviään. Heidän luonaan vierailevat usein omat lapset sekä lapsenlapset. Pariskunta halusi kotiin avaruutta ja tilantuntua. Sisustussuunnitelman pohjana toimikin asukkaiden toive modernista kodista, johon saadan yhdistettyä entisen kodin tummia kalusteita. Kodista syntyi kiiltävien pintojen, marokkolaisuuden ja vanhojen kalusteiden liitto ripauksella messinginväriä ja mustia yksityiskohtia.
Teille, jotka ette päässeet paikalle talonäyttelyyn, olen koonnut alle kuvia talosta valmiiksi sisustettuna. Oli niin kiireinen päivä, että en itse juurikaan valitettavasti ehtinyt ottamaan kuvia. Tämän päivityksen kuvia on ottanut itseni lisäksi Lowline Creative sekä Thomas Berglund.
Keittiön toimitti Vaasan Puustelli. Kuva: Thomas Berglund.
Toisella seinällä kodinkoneet ja kaapit upotettiin seinän sisälle. Kuva: Thomas Berglund.
Marokkolaishenkinen välitilan laatta sekä altaan hana saivat paljon ihastelua osakseen.
a Asukkaiden vanha keittiönpöytä toimi hienosti osana sisustusta.
Keittiöstä haluttiin yhteys olohuoneeseen. Kuva: Thomas Berglund.
Olohuoneen sohvan tyynyosat päällystettiin uudelleen Willa Wasassa. Kuva: Lowline Creative.
Tummanharmaa seinä on maalattu Kalklitir-maalilla. Kuva: Lowline Creative.
Messinkiä on talon sisustuksessa pieninä yksityiskohtina. Kuva: Lowline Creative.
Asukkaiden makuuhuone.Kuva: Lowline Creative.
Kylpyhuoneessa käytettiin betonimaista laattaa eri kokoisina. Tilasta puuttuu vielä suihkujen edestä lasiseinä. Kuva: Lowline Creative.
WC
Kirjastoon entisöitiin työpöydäksi vanha ovi, joka maalattiin mustaksi ja asetettiin pukkijalkojen päälle.
Ladon ovea muistuttava ovi, joka johtaa eteistilaan, sai paljon huomiota osakseen.
Tuoreita kukkia täytyi toki olla näyttelyssä.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää projekti Valokaaren matka tältä erää. Tulette varmasti silti vielä jatkossakin kuulemaan blogissa tästä projektista.
Seuraavaksi alkaakin mielenkiintoinen taival modernin hirsitalon kanssa. Stay tuned! 🙂
Projekti Valokaaressa on tulevana sunnuntaina 8.1. klo 12-15 talonäyttely osoitteessa Hiilloskuja 26, 65300 Vaasa. DESIGN BY HANNA K:n lisäksi paikalla Kastellin ja Puustellin edustaja. Tässä hieman esimakua tulevasta näyttelystä kuvien muodossa.
Vuoden 2017 ensimmäinen päivä. Uudenvuoden aatto meni rauhallisissa merkeissä perheen parissa, kuten aikaisemmatkin vuodet. En tehnyt myöskään mitään uuden vuoden lupausta, kuten en ole aiemminkaan tehnyt. Itselläni on enemmän sellainen motto, että parempi kulkea kultaista keskitietä asiassa kuin asiassa, eikä lähteä sen suurempia lupailemaan. Tärkeämpää on tehdä vuoden jokaisena päivänä hyviä päätöksiä ja realistisia tavoitteita itselle.
DESIGN BY HANNA K. ottaa nyt seuraavan rohkean stepin eteenpäin. Olen pohtinut tätä vaihtoehtoa useita kertoja elämäni aikana, mutta tähän mennessä siihen ei ole ollut rohkeutta. Tämä blogi ja projektit, joista olen kirjoittanut täällä, ovat vieneet minua eteenpäin kohti tavoitettani. Luultavasti olen koko ajan alitajuisesti mennyt tätä kohti siitä lähtien, kun tutustuin yrittäjyyteen aiemmassa työpaikassani.
Opiskelujeni kautta minulle tarjoutui mahtava tilaisuus lähteä testaamaan omaa yritysideaani NY-yrittäjänä. Yrittäjyys kuuluu siis osaksi opintojani ja voin yhdistää blogini projektit, yrittäjyyden sekä opiskelun. Voin toimia vuoden NY-yrittäjänä tai vaihtoehtoisesti tienata maksimissaan 10 000€. NY-vuoden jälkeen tai 10 000€:n tienistien lähestyessä voin halutessani jatkaa toimintaa perustamalla esimerkiksi toiminimen tai osakeyhtiön. Edessä on siis mielenkiintoinen vuosi, jossa yhdistän opiskelun, yrittäjyyden, sisustusprojektit ja bloggaamisen. Rohkeasti siis kohti uutta vuotta ja uusia haasteita!
Joulu oli ja meni ja meiltä puuttuu edelleenkin viimeiset joulukoristeet. Eikös se niin ole, että suutarin lapsella ei ole kenkiä? Täytyy myöntää, että oman kodin sisutaminen on jäänyt ”hiukan” muiden sisustusprojektien jalkoihin. Tästä päästäänkin sujuvasti aiheeseen Projekti Valokaari, jota olen työstänyt ahkerasti myös tässä joulun aikaan. Projekti on nyt siinä pisteessä, että se on enää viimeistelyä vaille valmis. Minulla onkin ilo kutsua kaikki kiinnostuneet tutustumaan Valokaareen 8.1. klo 12.00-15.00 osoitteeseen Hiilloskuja 26. Itseni lisäksi paikalla ovat Kastellin ja Puustellin edustaja.
Omalta osaltani täytyy sanoa, että projekti on ollut erittäin mielenkiintoinen ja kehittänyt minua paljon ammatillisesti. Sisustusalalla ei kuitenkaan ikinä ole valmis, vaan jatkuvasti täytyy kehittyä ja olla tiedonjanoinen. Sehän se onkin tämän alan suola. Joka tapauksessa itsellä on mahtava fiilis, kun ensimmäinen asiakkaalle alusta loppuun asti suunniteltu omakotitalo on lähes valmis.
Olen maalannut Projekti Valokaaressa yhden olohuoneen seinistä Kalklitir-maalilla. Tämä kuului osaksi sisustus ja tila opintojani Sedussa. Sain koulussa testata maalia ja silloin valitsin väriksi Concrete Primon, joka osoittautui turhan vaaleaksi. Koulussa oli mahdollisuus lisätä maalisävyn tummuusastetta mustalla väripigmentillä nimeltään kimrööki. Tämä oli minulle täysin uusi juttu ja näinkin maalisävyn muuttaminen onnistui hyvin. Lopulta kuitenkin ostin valmiiksi tummemman maalisävyn nimeltään Basalt Secco. Jännitti kyllä, että mikähän on lopputulos, mutta olen erittäin tyytyväinen.
Nyt mennään itse ohjeistukseen.Valokaaressa maalarit olivat tehneet valmiiksi hyvän pohjan maalaamiselle eli sain laittaa maalin suoraan viimeistellylle pinnalle. Aveolla olivat laittaneet maalia suoraan tapetin päälle. Heidän sivuiltaan löydät ohjeistusta siihen liittyen. Rajasin maalirinteipillä katon ja seinät ennen kuin aloitin hommat.
Lähtötilanne, pohjatyöt tehty ja maalarinteipillä suojattu katto sekä muut seinät.
Tarvikkeet: Mitta, vispilä, leveä luonnonharjainen maalisivellin, suojalasit ja -käsineet, maalarinteippiä sekä sekoitusastia maalille.
Kalklitir-maalia myydään 1 kg:n pusseissa.Tämä määrä riittää n. 6-10 m2 kokoisen alueen maalaamiseen kahteen kertaan. Koko pussin sisältö sekoitetaan 1,7 litraan vettä vähitellen jauhetta lisäten ja samalla vispaten. Seoksen annetaan sekoontua n. 10 minuuttia ja sitä sekoitetaan välillä. Lopputulos näyttää harmaalta kuravelliltä.
Maali näyttää harmaalta kuravelliltä.
Maalia laitetaan leveällä pensselillä seinään. Itse käytin X-strokes maalaustekniikkaa eli maalasin ikään kuin rukseja seinään, näin sain haluamani betonimaisen näköisen vaihtelevan pinnan. Pensselillä voidaan tehdä periaatteessa millainen tahansa pinta.
Käytin maalatessani X-strokes -tekniikkaa.
Ensimmäisen kerroksen jälkeen maalipinta näytti tältä.
Maali kuivuu todella nopeasti.
Maali kuivuu todella nopeasti. Kuvassa oikealla näkyy, kuinka maali on jo lähes kuivunut, vaikka olen kohdan vasta juuri maalannut. Älä siis anna maalin reunan kuivua, vaan pidä se märkänä koko ajan. Maalatessa ei siis kannata jäädä haaveilemaan, vaan tehdä pinta nopeasti valmiiksi. Itse onnistuin tässä paremmin toisella maalauskierroksella, kun oli jo yksi maalikerros alla. Ei kannata myöskään jättää maalaamista kesken missään kriittisessä kohdassa, vaan tehdä yksi kokonaisuus kerralla valmiiksi. Muuten jää selkeä raja kohtaan, jossa maalaaminen on keskeytetty ja jatkettu myöhemmin uudelleen.
Valmis kahteen kertaan maalattu Kalklitir-pinta.
Kiva nähdä, miltä lopputulos näyttää, kun led-valaisimet ovat vielä paikallaan. Luonnon valossa väri näytti ainakin kauniilta. Huomioithan, että Kalklitir-maali ottaa helposti itseensä eli jos siihen lentää esim. rasvaa tai jopa pelkästään vettä, niin se jättää jälkensä. En siis suosittele laittamaan sitä sellaiseen paikkaan, missä on kova kulutus, kuten esim. eteinen tai keittiö. Yhteenvetona voin todeta, että maalaaminen on simppeliä, kunhan muistaa toimia tarpeeksi ripeästi, eikä päästä reunoja kuivumaan välillä.
Aika kuluu kuin siivillä ja meinaa blogin päivittäminen jäädä kaikkien kiireiden jalkoihin. DESIGN BY HANNA K:n kuulumisia kannattaakin siis seurata myös Facebookinja Instagramin kautta, joissa kerron myös meneillä olevista projekteista.
Mainitsin jossain vaiheessa, että teen sisustussuunnitelmaa erääseen kodinhoitohuoneen/ wc:n yhdistelmään. Remontti on ollut jo jonkin aikaa valmis ja nyt on aika esitellä muutos. Tavoitteena oli saada tilasta toimivampi sekä vastaamaan se paremmin nelihenkisen perheen tämän hetkisiä tarpeita, kuitenkaan unohtamatta visuaalisuutta.
Tilassa oli aiemmin liian vähän säilytystilaa ja mankelille ei ollut sopivaa paikkaa.
Mila keittiötukusta tilattiin tilaan uusi taso ja laatikostot. Jokaisella perheenjäsenellä on oma laatikko tilassa.
Talo sijaitsee maaseudulla ja talon henki on maalaisromanttinen. Tämän halusin näkyvän myös wc/kodinhoitohuone tilassa.
Pienet yksityiskohdat tuovat sisustukseen fiilistä.
Tämä ihana karvakaveri halusi myös osallistua aktiivisesti kuvauksiin.
Kuvassa näkyvä kaappi poistettiin ja tilalle tuotiin kaunis lipasto ja peili.
Sain vihdoin kuvattua InMedin uuden toimitilan. Nyt siis luvassa ennen ja jälkeen kuvia tilasta. Sisustuksen punaisena lankana toimivat yrityksen logossa olevat värit limenvihreä ja sininen. Toimialan luonteen vuoksi tilasta tehtiin rauhallinen ja rentouttava mm. valitsemalla maisematapetti, luonnonläheiset sävyt sekä tuomalla tilan kalusteisiin valkoisen lisäksi koivua, joka toistuu mm. työpöydän kannessa, Kallax-hyllyn lokerikoiden ovissa, sohvapöydässä, naulakossa sekä tilan ikkunan eteen tehdyssä koivuvanerisessa tasossa/ penkissä.
Ikkunoiden väliin tehtiin väliseinä. Tilan toisella puolella on vastaanottohuone ja toisella puolella avokonttori.
Seinän toisella puolella oleva vastaanottohuone.
Seinän toisella puolella on avokonttori, josta on yhteys ulko-ovelle
Avoimeen konttoritilaan tuotiin piristystä julisteilla ja vihreillä yksityiskohdilla.
Sisääntulon yhteydessä on naulakko sekä eleetön kello.
Tila ennen remonttia Raastuvankadulle päin.
Tilassa oli ennen remonttia punainen seinä.
Näkymä ulko-ovelle.
Odotustilan punainen seinä sai väistyä rauhoittavan maisematapetin tieltä.
Ikkunan eteen tehtiin koivuvanerista penkki/taso. Ilmavat tuolit toimivat hyvin maisematapetin edessä.
InMedin suloiset nallet odottavat hyllyllä pieniä potilaita.
Lapsille on oma leikkinurkkaus, jossa voi piirrellä liitutauluun tai leikkiä leluilla.
Lapset ovat InMedin cooleimpia asiakkaita.
Eteinen ennen remonttia.
Eteisen yksi seinä maalattiin tummanharmaaksi ja siihen tuotiin värimaailmaan sopivat lokerikot.
Vessa koki isoimman remontin.
Uusi siisti vessa.
Tilassa oli valmiina edellisestä tilasta mm. sohvat, läpinäkyvät tuolit, toinen työpöytä, avokonttorin taso sekä Ikean kaksi Kallax-hyllyä. DESIGN BY HANNA K. on vastannut tilan kokonaisvaltaisesta suunnittelusta mm. tilasuunnittelusta, puuttuvien kalusteiden etsimisestä ja kalustesijoittelusta, värimaailmasta, tekstiileistä sekä piensisustuksesta aina tilan ilmeen viimeistelyyn asti. Olen ollut asiakkaan kanssa sijoittelemassa kaikki viimeisetkin sisustusyksityiskohdat paikoilleen.
InMedin uudessa tilassa vietettiin avajaisia lokakuun lopussa.
Kuulisin mielellään teiltä lukijoilta palautetta tilasta. Sopiiko tämä sisustustyyli ja ilme mielestäsi terveyspalveluita tarjoavalle yritykselle? Entä viihtyisitkö asiakkaana näissä tiloissa?
Alunperin oli tarkoitus tehdä Projekti Valokaaresta melko moderni, sillä keittiöön valittiin korkeakiiltoiset vaaleanharmaat kaapinovet sekä valkoinen taso. Nyt kuitenkin matkan varrella suunnitelmiin on tullut muutos. Asukkaat eivät ole saaneet myytyä aiempaan asuntoonsa ostamiaan tummia massiivisia huonekaluja, joten ne täytyy nyt sovittaa osaksi sisustusta. Tässä riittääkin sisustussuunnittelijalle pohdittavaa, miten saadaan kaunis ja yhtenäinen kokonaisuus tummanpuhuvista huonekaluista, modernista keittiöstä ja takasta sekä marokkolaisista yksityiskohdista, joita löytyy makuuhuoneen tapetista ja välitilan laatoista. Odotan itsekin mielenkiinnolla, millainen lopputuloksesta tulee.
Valokaaren seinät ovat saaneet maalia pintaan tämän viikon aikana. Yleisvärinä talossa toimiiTikkurilan sävy Laasti, tuttu ja turvallinen valinta. Keittiössä ja vessassa on maalattu yksi seinä tummanharmaalla sävyllä nimeltään Pro Grey 1962. Molempia edellämainituista maaleista olen käyttänyt aiemmissakin kohteissa ja tiedän, että ne toimivat. Otin mukaan yhden uuden sävyn, nimeltään Harso. Näin sen eilen valmiina seinässä ja se taittaa melkoisesti vihreään etenkin tietyssä valossa. Nyt kyllä hiukan jännittää, millainen sävy on, kun tilan valaistus saadaan paikoilleen ja valitsemani tapetti Decor Maisonin Grimhilde 3217 seinään. Yksi olohuoneen seinistä tulee Kalklitir-maalilla, jota pääsen testaamaan keskiviikkona tila ja sisustusopintojeni yhteydessä ennen kuin maalaan sillä lopullisen pinnan.
On muuten haastavaa saada visuaalisesti kivoja kuvia keskeneräisestä rakennuskohteesta, jossa ainut valonlähde on työmaavalaisin ja ulkoakaan ei tähän aikaan vuodesta juurikaan valoa tule sisälle. Alla nyt kuitenkin muutama kuva Projekti Valokaaren sisätiloista.
Kaarevaa seinää haluttiin korostaa katossa olevalla valaistuksella.
Yksi keittiön seinä on tummanharmaa.
Olohuoneen läheisyydessä olevaan kirjastohuoneeseen tehtiin jokaiseen ylänurkkaan valaistukselle oma kolmio.
Saunan seinissä hyödynnetään talon ulkopuolen paneelia, jota jäi yli.
Haaveilin sisustussuunnittelijan urasta pienestä pitäen, ja kuulemani mukaan olin jo kaksivuotiaana vasara kädessä lapsuudenkotini rakennustyömaalla. Työelämä vei aikuisena viestinnän ja markkinoinnin pariin, kunnes äitiyslomani aikana ajatus unelman toteuttamisesta kypsyi.
Ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen: kaikki lähti liikkeelle juuri tästä blogista, jota nyt luet! Aloitin pienestä, mutta huomasin pian, että kysyntää palveluilleni löytyi ja perustin osakeyhtiön.
Blogista voit lukea ajatuksiani sisustamisesta, yrittäjyydestä ja muista työhöni liittyvistä aihepiireistä!
Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Selaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat sivustolle palaavat kävijät ja heidän kielensä. Evästeet auttavat myös tiimiämme ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet tulisi olla käytössä, jotta voimme tallentaa asetuksesi evästeasetuksiin.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Muut evästeet
Tämä sivusto käyttää Meta pixel (Facebook) ja Google (Google Analytics 4) evästeitä sisällön ja mainosten personointiin ja liikenteen analysointiin.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!