Kurkistetaan hulppean hirsitalon pohjaratkaisuun

Kesästä lähtien olen ollut mukana suunnittelemassa hulppeaa modernia hirsitaloa viisihenkiselle perheelle, yksi lapsista on muuttanut jo omilleen. Täältä löytyy viimeisin postaus projektiin liittyen. Välissä on tapahtunut paljon ja nyt projektin suhteen ollaan viimemetreillä rakennusluvan haun suhteen. Sen takia uskallankin jo paljastaa, miltä talon pohjaratkaisu näyttää. Talon toimittajaksi valittiin kilpailutuksen jälkeen Mammuttikoti. Talo jakautuu kolmeen kerrokseen ja lisäksi autokatoksen ja varaston yhteyteen tulee erillinen saunarakennus. Käyn seuraavaksi läpi jokaisen kerroksen pohjaratkaisun.

Kellarikerros

Talon alin kerros eli kellarikerros on osittain maan alla ja toiselta puolelta avautuukin isot ikkunat pihan puolelle. Ikkunoista voi vaikkapa seurailla lasten pulikointia pihan isossa uima-altaassa samalla kun hikoilee kuntosalilla. Kuntosalin ja SPA-tilan välissä on lasiseinä ja lasiovi, jolloin tilassa säilyy avaruuden tunne. Poreammeeseen nousee muutaman askeleen portaat, ja jotta kylpemisestä ei tulisi liian tylsää, tulee yhdelle seinälle televisio. Suihkut on sijoitettu seinän taakse katseilta suojaan ja lisäksi vessanpöntölle on tehty oma rauhallinen syvennys. Perheen arkieteinen (tk) sijaitsee alimmassa kerroksessa. Pääsisäänkäynti, josta vieraat kulkevat, on talon toisessa kerroksessa. Kodinhoitohuone sijaitsee myös alimmassa kerroksessa. Kodinhoitohuoneen neliöt halutaan käyttää tehokkaasti, joten myös portaiden alle tulee säilytystilaa.

kellarikerros

Erillinen saunarakennus

Erillinen saunarakennus on varaston ja autokatoksen yhteydessä. Saunarakennuksessa on pieni pukuhuone sekä wc ja suihkutilat saunan lisäksi. Tilasta on tarkoitus tehdä hämyisen tunnelmallinen.

sauna_autokatos_varasto

2. kerros

Kuten aiemmin mainitsinkin, toisessa kerroksessa on talon pääsisäänkäynti, josta vieraat tulevat sisään. Heti pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella on oleskelutila, johon tulee osittain lasiseinä. Näin sisääntulo pysyy avarampana. Toinen kerros on pyhitetty pääasiallisesti perheen lapsille, MH1 ja MH2 ovat lastenhuoneita ja molemmissa on tilavat vaatehuoneet. Kirjasto toimii sekä vierashuoneena että työtilana. Näyttävä iso ikkuna kulkee portaiden vieressä molemmissa kerroksissa, lisäksi portaisiin tulee lasikaiteet.

2-kerros

3. kerros

Talon ylimmässä kerroksessa on keittiö, olohuone ja wc sekä lisäksi ylimmän kerroksen toinen pääty on pyhitetty vanhempien Master Bedroomille, johon on yhdistetty walk-in-closet sekä kylpyhuone. Keittiöön tulee iso saareke, jossa on liesitaso, astianpesukone, allas sekä paljon laatikostoja sekä myös istumatilaa. Liesituuletin nousee suoraan tasosta. Toiselle seinälle sijoittuu korkeita kaappeja mm. aamupalakaappi.  Olohuonetta ja keittiötä jakaa läpitakka eli takkatulta voi ihailla sekä keittiön että olohuoneen puolelta. Yläkerran isoista ikkunoista pääsee katetulle ja lasitetulle terassille.

3-kerros
Keittiön ja kodinhoitohuoneen osalta tilat on suunniteltu valmiiksi. Seuraavaksi on vuorossa eri toimittajien kilpailuttaminen kiintokalusteiden osalta. Tänään olimme asiakkaan kanssa suunnittelemassa valaistusta ja olen lähtenyt pohtimaan sisustusta syvällisemmin. Huhtikuun puolessavälissä, viikolla 16 aloitetaan pystyttämään hirsitalo-osuutta, sitä ennen tässä pikapuoliin aloitetaan rakentamaan talon kellarikerrosta elementeistä.

Tämä hulppean kokonaisuuden on tarkoitus valmistua loppuvuodesta, jolloin kohteesta  pidetään  vastaavanlainen esittely kuin Projekti Valokaaresta pidettiin tammikuun alussa.  Tästä tulee mielenkiintoinen projekti, pysykäähän kuulolla!

Mukavaa viikon jatkoa! 🙂

Read More

Makupaloja tulevan sunnuntain talonäyttelystä

Projekti Valokaaressa on tulevana sunnuntaina 8.1. klo 12-15 talonäyttely osoitteessa Hiilloskuja 26, 65300 Vaasa. DESIGN BY HANNA K:n lisäksi paikalla Kastellin ja Puustellin edustaja. Tässä hieman esimakua tulevasta näyttelystä kuvien muodossa.

TERVETULOA!

img_5292

img_5289

dsc_0122dsc_0093dsc_0124img_5294dsc_0117dsc_0119dsc_0102

Read More

Merkkaa kalenteriin 8.1. klo 12.00

Joulu oli ja meni ja meiltä puuttuu edelleenkin viimeiset joulukoristeet. Eikös se niin ole, että suutarin lapsella ei ole kenkiä? Täytyy myöntää, että oman kodin sisutaminen on  jäänyt ”hiukan” muiden sisustusprojektien jalkoihin. Tästä päästäänkin sujuvasti aiheeseen Projekti Valokaari, jota olen työstänyt ahkerasti myös tässä joulun aikaan. Projekti on nyt siinä pisteessä, että se on enää viimeistelyä vaille valmis. Minulla onkin ilo kutsua kaikki kiinnostuneet tutustumaan Valokaareen 8.1. klo 12.00-15.00 osoitteeseen Hiilloskuja 26. Itseni lisäksi paikalla ovat Kastellin ja Puustellin edustaja.

Omalta osaltani täytyy sanoa, että projekti on ollut erittäin mielenkiintoinen ja kehittänyt minua paljon ammatillisesti. Sisustusalalla ei kuitenkaan ikinä ole valmis, vaan jatkuvasti täytyy kehittyä ja olla tiedonjanoinen. Sehän se onkin tämän alan suola. Joka tapauksessa itsellä on mahtava fiilis, kun ensimmäinen asiakkaalle alusta loppuun asti suunniteltu omakotitalo on lähes valmis.

Toivottavasti saavutte sankoin joukoin paikalle! 🙂

tervetuloa-tutustumaan

Read More

Ohjeistusta Kalklitir-seinän maalaamiseen

Olen maalannut Projekti Valokaaressa yhden olohuoneen seinistä Kalklitir-maalilla. Tämä kuului osaksi sisustus ja tila opintojani Sedussa. Sain koulussa testata maalia ja silloin valitsin väriksi Concrete Primon, joka osoittautui turhan vaaleaksi. Koulussa oli mahdollisuus lisätä maalisävyn tummuusastetta mustalla väripigmentillä nimeltään kimrööki. Tämä oli minulle täysin uusi juttu ja näinkin maalisävyn muuttaminen onnistui hyvin. Lopulta kuitenkin ostin valmiiksi tummemman maalisävyn nimeltään Basalt Secco. Jännitti kyllä, että mikähän on lopputulos, mutta olen erittäin tyytyväinen.

Nyt mennään itse ohjeistukseen.Valokaaressa maalarit olivat tehneet valmiiksi hyvän pohjan maalaamiselle eli sain laittaa maalin suoraan viimeistellylle pinnalle. Aveolla olivat laittaneet maalia suoraan tapetin päälle. Heidän sivuiltaan löydät ohjeistusta siihen liittyen. Rajasin maalirinteipillä katon ja seinät ennen kuin aloitin hommat.

img_5035_2

Lähtötilanne, pohjatyöt tehty ja maalarinteipillä suojattu katto sekä muut seinät.

IMG_5037.JPG

Tarvikkeet: Mitta, vispilä, leveä luonnonharjainen maalisivellin, suojalasit ja -käsineet, maalarinteippiä sekä sekoitusastia maalille.

Kalklitir-maalia myydään 1 kg:n pusseissa.Tämä määrä riittää n. 6-10 m2 kokoisen alueen maalaamiseen kahteen kertaan. Koko pussin sisältö sekoitetaan 1,7 litraan vettä vähitellen jauhetta lisäten ja samalla vispaten. Seoksen annetaan sekoontua n. 10 minuuttia ja sitä sekoitetaan välillä. Lopputulos näyttää harmaalta kuravelliltä.

img_5039

Maali näyttää harmaalta kuravelliltä.

Maalia laitetaan leveällä pensselillä seinään. Itse käytin X-strokes maalaustekniikkaa eli maalasin ikään kuin rukseja seinään, näin sain haluamani betonimaisen näköisen vaihtelevan pinnan. Pensselillä voidaan tehdä periaatteessa millainen tahansa pinta.

img_5041

Käytin maalatessani X-strokes -tekniikkaa.

img_5042_2

Ensimmäisen kerroksen jälkeen maalipinta näytti tältä.

img_5044

Maali kuivuu todella nopeasti.

Maali kuivuu todella nopeasti. Kuvassa oikealla näkyy, kuinka maali on jo lähes kuivunut, vaikka olen kohdan vasta juuri maalannut. Älä siis anna maalin reunan kuivua, vaan pidä se märkänä koko ajan. Maalatessa ei siis kannata jäädä haaveilemaan, vaan tehdä pinta nopeasti valmiiksi. Itse onnistuin tässä paremmin toisella maalauskierroksella, kun oli jo yksi maalikerros alla. Ei kannata myöskään jättää maalaamista kesken missään kriittisessä kohdassa, vaan tehdä yksi kokonaisuus kerralla valmiiksi. Muuten jää selkeä raja kohtaan, jossa maalaaminen on keskeytetty ja jatkettu myöhemmin uudelleen.

img_5065

Valmis kahteen kertaan maalattu Kalklitir-pinta.

Kiva nähdä, miltä lopputulos näyttää, kun led-valaisimet ovat vielä paikallaan. Luonnon valossa väri näytti ainakin kauniilta. Huomioithan, että Kalklitir-maali ottaa helposti itseensä eli jos siihen lentää esim. rasvaa tai jopa pelkästään vettä, niin se jättää jälkensä. En siis suosittele laittamaan sitä sellaiseen paikkaan, missä on kova kulutus, kuten esim. eteinen tai keittiö. Yhteenvetona voin todeta, että maalaaminen on simppeliä, kunhan muistaa toimia tarpeeksi ripeästi, eikä päästä reunoja kuivumaan välillä.

Hyvää sunnuntain jatkoa!

 

Read More

Yllättävä käänne Projekti Valokaaren osalta

Alunperin oli tarkoitus tehdä Projekti Valokaaresta melko moderni, sillä keittiöön valittiin korkeakiiltoiset vaaleanharmaat kaapinovet sekä valkoinen taso. Nyt kuitenkin matkan varrella suunnitelmiin on tullut muutos. Asukkaat eivät ole saaneet myytyä aiempaan asuntoonsa ostamiaan tummia massiivisia huonekaluja, joten ne täytyy nyt sovittaa osaksi sisustusta. Tässä riittääkin sisustussuunnittelijalle pohdittavaa, miten saadaan kaunis ja yhtenäinen kokonaisuus tummanpuhuvista huonekaluista, modernista keittiöstä ja takasta sekä marokkolaisista yksityiskohdista, joita löytyy makuuhuoneen tapetista ja välitilan laatoista. Odotan itsekin mielenkiinnolla, millainen lopputuloksesta tulee.

Valokaaren seinät ovat saaneet maalia pintaan tämän viikon aikana. Yleisvärinä talossa toimii Tikkurilan sävy Laasti, tuttu ja turvallinen valinta. Keittiössä ja vessassa on maalattu yksi seinä tummanharmaalla sävyllä nimeltään Pro Grey 1962. Molempia edellämainituista maaleista olen käyttänyt aiemmissakin kohteissa ja tiedän, että ne toimivat. Otin mukaan yhden uuden sävyn, nimeltään Harso. Näin sen eilen valmiina seinässä ja se taittaa melkoisesti vihreään etenkin tietyssä valossa. Nyt kyllä hiukan jännittää, millainen sävy on, kun tilan valaistus saadaan paikoilleen ja valitsemani tapetti Decor Maisonin Grimhilde 3217  seinään. Yksi olohuoneen seinistä tulee Kalklitir-maalilla, jota  pääsen testaamaan keskiviikkona tila ja sisustusopintojeni yhteydessä ennen kuin maalaan sillä lopullisen pinnan.

On muuten haastavaa saada visuaalisesti kivoja kuvia keskeneräisestä rakennuskohteesta, jossa ainut valonlähde on työmaavalaisin ja ulkoakaan ei tähän aikaan vuodesta juurikaan valoa tule sisälle. Alla nyt kuitenkin muutama kuva Projekti Valokaaren sisätiloista.

img_4553-3

Kaarevaa seinää haluttiin korostaa katossa olevalla valaistuksella.

IMG_4555 (2).JPG

Yksi keittiön seinä on tummanharmaa.

img_4565-2

Olohuoneen läheisyydessä olevaan kirjastohuoneeseen tehtiin jokaiseen ylänurkkaan valaistukselle oma kolmio.

img_4558

Saunan seinissä hyödynnetään talon ulkopuolen paneelia, jota jäi yli.

img_4562-2

Conturan moderni takka.

Read More

Miltä näyttää modernisoitu Valokaari?

Nyt se talvi taisi tulla kunnolla, kun saatiin lunta tänne Vaasankin suuntaan. Ihanaa, kun tulee valoa tähän pimeyteen. Olen tämän loppuviikon ollut tiiviisti projekti Valokaaren kimpussa. Mietin maalisävyjä sekä etsin päämakuuhuoneeseen tapettia. Lisäksi olen päättänyt seinät, joihin tulee Kalklitir-maalia. Saan onneksi tehdä koulussa kokeilumaalauksen Kalklitirilla, niin näen valitsemani sävyn Concrete primon aidolla pinnalla.

Projekti Valokaari on edennyt nopeasti. Talon ulkopuoli on jo niin pitkällä, että ulkoalueita on laatoitettu. Terassit ovat ainoat, mitä enää puuttuu. Ensi kesänä talo saa vielä valkoisen maalipinnan. Tällä viikolla sisätiloissa on aloitettu seinien ja kattojen paklaaminen ja sitten heti perään pohjamaalaaminen. Minulla tulee siis kiire maali- ja tapettivalintojen kanssa.

Esittelin projekti Valokaaren suunnitteluvaiheessa kuvia talon ulkokuoresta ja kuinka teimme siitä modernimman. Kyseessähän on Kastellin melko vanha ja suosittu talomalli, josta asiakas halusi modernimman version. Alla kuvia ihasteltavaksi valmiista ulkokuoresta. Talvista viikonloppua itse kullekin!

img_4380

Talo on saanut nimensä takaosan kauniista kaarevista ikkunoista.

img_4387

Talon ulkokuoreen tuotiin ilmettä yhdistämällä erittäin kapeaa ja leveää paneelia.

img_4390_2

Etuosassa on iso katettu sisääntulo.

 

img_4385

Terassikivetys on jo valmiina, terassia työstetään parhaillaan.

Read More

Ensimmäinen viikko takana sisustusopintoja

Takana on täysin erilainen viikko kuin aikoihin. Viikko on ollut yhtä aikaa jännittävä, mielenkiintoinen, omalla tavallaan surullinen ja myös antoisa eikä kommelluksiltakaan ole voitu välttyä. Nyt olen siis aloittanut sisustus ja tila opinnot Sedussa Ilmajoella ja onhan opiskelu ollut täysin erilaista kuin aiemmissa opinnoissani korkeakoulumaailmassa. Koulu vaikuttaa ensimmäisen viikon pohjalta joustavalta ja siellä otetaan huomioon yksilöllisiä tarpeita. Ihan huippujuttu on se, että saan yhdistää kaikki käynnissä olevat projektini opintojaksoihin, joten saan heti laitettua opit käytäntöön. Mikä olisikaan parempi tapa oppia. Olen päässyt jo tutustumaan värien maailmaan sekä valokuvauksen saloihin, tuikitärkeitä taitoja molemmat sisustussuunnittelijan työssä. Odotan ensi viikkoa mielenkiinnolla.

On ollut jännittävää tämä äitiyden, opiskelun ja projektien yhdistäminen, kunpa saisi lisää tunteja vuorokauteen. Onneksi tänään on yksi tunti enemmän käytettävissä. 😉 Toivottavasti arki lähtee tästä rullaamaan, niin pääsen taas aktiivisemmin päivittelemään blogia, sillä kerrottavaa olisi paljon. Jokainen käynnissä oleva projekti etenee kovaa vauhtia. Eilen oli mainiota nähdä oman suunnittelun tulos, nimittäin InMedin toimitila on nyt valmis. Kävin eilen myös Vasara-messuilla Botniahallissa, messut olivat erittäin antoisat ammatillisesta näkökulmasta, kun monia alan toimijoita löytyi saman katon alta. Messuilla vierähtikin neljä tuntia yhtäkkiä. Erityisesti ihastuin Johanpuun tuotteisiin ja vaasalaisen Lulu&Helinan kuoseihin.

Mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin! 🙂

img_4324

Ensimmäinen joulukoriste hankittu eilisiltä Vasara-messuilta. Kuusi on Johanpuun tuotantoa.

Read More

Uusi huikea projekti

687b9-moderni2bhirsitalo_edest25c325a4

Moderni hirsitalo edestä, arkkitehti Juha Koivusalo.

Vihjasinkin edellisessä postauksessa, että olen päässyt mukaan huikeaan projektiin. Kyseessä on kolmikerroksinen moderni hirsitalo, joka ei tule olemaan mitään peruskauraa. Alimpaan kerrokseen tulee kuntosali sekä SPA-osasto, jossa on iso poreamme. Näyttävistä lasiovista on kulku pihalle patiolle ja uima-altaalle. Ilmavista portaista, joiden vieressä on näyttävä ikkuna, siirrytään talon toiseen kerrokseen. Toinen kerros on pyhitetty pääasiallisesti lapsille ja vieraille, molemmista lapsien makuuhuoneista pääsee parvekkeelle. Ylimmässä kerroksessa on iso yhtenäinen keittiö-olohuonekompleksi sekä vanhempien master bedroom, jossa on oma kylpyhuone ja walk-in-closet.

Talon on suunnitellut arkkitehti Juha Koivusalo, joka onkin Vaasassa paljon käytetty ja tunnettu arkkitehti. On ollut mielenkiintoista olla mukana arkkitehtipalavereissa ja seurata ammattilaisen työskentelyä. Nappasin muutaman kuvan lupapiirroksista. Kuvista voi huomata, että talossa on paljon lasipintaa ja ulkoväritys tulee olemaan musta. Kuvassa talon ulkokuori näyttää rapatulta, mutta talosta tulee hirsinen.

Minun roolini tässä projektissa on toimia sisustussuunnittelijana ja olenkin jo heti alussa, kun sain tämän toimeksiannon, haastatellut talon asukkaita heidän toiveistaan. Talon tyyli mukailee sisältä  talon ulkoasua eli sisustus tulee olemaan moderni, skandinaavinen ja myös melko pelkistetty. Musta toimii sisällä  sisustuksen punaisena lankana ja näkyy erilaisissa yksityiskohdissa. Projekti on käynyt jo kerran kaupungin lupaviranomaisilla ja sille on näytetty pääsosin vihreää valoa, mutta vielä viimeisiä yksityikohtia täytyy hioa.

Blogisivuston yläpalkista kohdasta Moderni hirsitalo, pääset suoraan tämän projektin kuulumisiin. Tervetuloa siis seurailemaan taas yhtä uutta mielenkiintoista projektia!

327e2-moderni2bhirsitalo_takaa

Moderni hirsitalo takaa, arkkitehti Juha Koivusalo.

Read More

Monta rautaa tulessa

Huh mikä viikko! Nyt on kyllä niin monta rautaa tulessa, että ei meinaa perässä pysyä. Tiedättekö niitä päiviä ja viikkoja, kun tuntuu siltä, että kaikki asiat osuu samaan hetkeen. Edellisenä viikonloppuna ja tällä viikolla olen tehnyt paljon töitä liittyen yhteen huikeaan projektiin, jossa saan toimia sisustussuunnitelijana. Kyseistä projektia on lähdetty työstämään kesällä ja nyt arkkitehdin tekemät piirustukset alkavat olemaan loppusuoralla. Kerron tästäkin projektista lisää lähiaikoina.

Projekti Valokaari etenee tasaisen varmasti. Olen tehnyt valaistussuunnitelmaa asukkaiden kanssa ja sen osalta itselläni onkin paljon opittavaa. Toivon saavani eväitä valaistussuunnitelman tekoon tulevista opinnoistani. Tässä alkaa jo myös henkisesti valmistautua alkavaan arkeen opiskelijana ja meidän pienen tytön päivähoitotaipaleeseen. Jännittäviä aikoja elellään siis monelta osin.

InMedin projekti on jo loppusuoralla. Olin alkuviikosta tilassa yhdessä omistajan kanssa laittamassa tavaroita paikoilleen. Valitsimme tilaan myös verhokankaat, jotka löytyivät ruotsalaisen Spiran valikoimasta. Aivan siis tuotapikaa saan tänne blogin puolelle kuvia uudistuneesta tilasta.

Minulla on kohta ilo myös esitellä teille lukijoille uusi blogisivustoni, jonka on toteuttanut Autio Creations. Alunperinkin tein nämä nykyiset sivut kokeilupohjalta ja halusin katsoa, riittääkö minulla intoa bloggaamiseen. Intoa on keväästä lähtien riittänyt yli 50:n tekstin verran. Nyt onkin hyvä hetki tehdä sivustosta niin käytettävyydeltään kuin ulkoasultaankin parempi. Sivustolle tehdään vielä viimeisiä viilauksia ja sitten ne ovat valmiit julkaistaviksi.

Luonteelleni sopii se, että on monta rautaa tulessa. Saan paremmin aikaiseksi, kun on pieni kiire päällä. Välillä täytyy myös levätä, aionkin viikonloppuna hengähtää hiukan ja keskittyä perheeseen ja ystäviin. Tämän perjantai-illan kruunaa Retro SH`BAM, jossa tanssin sydämen kyllyydestä. Tervetuloa muutkin kiinnostuneet WAW Wellness Planetiin tanssimaan tänään klo 17.45-19.00, vapaa pääsy kaikille!

Rentouttavaa viikonloppua!

P.S. Kuvan kaunis lattiavalaisin tarttui mukaan muutama viikko sitten IKEA:n reissulta.

658dd-img_39872b252822529

Read More

Projekti Valokaaren laatat ja värimaailma

Minun oli tarkoitus kertoa seuraavaksi projekti Valokaaren osalta, miltä talon ulkopuoli näyttää, kun ikkunat ovat paikoillaan ja panelointi on valmis. Tein nyt lennosta kuitenkin muutoksen suunnitelmaan. Esittelen nyt välillä talon sisustusta. Olemme vihdoin saaneet asukkaiden kanssa lyötyä lukkoon laattavalinnat. Laatat löytyivät lopulta vaasalaisesta Casa Ceramicasta. Värimaailma on ollut tiedossa jo alusta lähtien, kun valitsimme Puustellin kalustetoimittajaksi ja sieltä korkeakiiltoisen helmenharmaan kaapinoven sekä keittiöön että kodinhoitohuoneeseen. Teen oman postauksen keittiöstä lähiaikoina.

Laattalattia tulee eteiseen, kodinhoitohuoneeseen, vessaan ja pesutiloihin. Laataksi valitsimme betonimaisen vaaleanharmaan laatan Terratinta Ceramichen Betongrays-sarjasta. Väri on eteisen ja wc:n lattian osalta Cold Uno. Pesuhuoneeseen tulee seinään sama väri kuin eteisen ja wc:n lattiassa, mutta lattiaan tulee hiukan tummempi Cold Due. Samasta sarjasta löytyi kaunis välitilan laatta keittiöön Marrakech Cold Barbro – single pattern. Idea kyseiseen välilaattaan lähti siitä, kun asukas oli nähnyt marokkolaistyylisen lattialaatan asuntomessuilla ja oli ihastunut siihen. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että sellainen laatta olisi liian vallitseva elementti lattiassa ja siihen saattaisi kyllästyä melko nopeasti. Välitilan laattana näyttävä laatta toimisi paremmin ja olisi myös helpommin vaihdettavissa, kun siihen kyllästyy.

Ehdotin asukkaille, että maalattaisiin muutama seinä  Kalklitir-maalilla, jolla saa pinnan näyttämään hiukan betonimaiselta. Hain harmaan värikartan vaasalaisesta Aveosta. Tarkoitus on maalata keittiöstä ainakin yksi seinä ko. maalilla. Värisävy ei ole vielä täysin täsmentynyt. Talon perusvärimaailma tulee olemaan siis eri harmaansävyjä, johon on sitten helppo yhdistää muita värejä.

Nyt lähdenkin tästä käymään itse kohteessa. Mukavaa lauantain jatkoa!

f969d-img_39562b252832529

Lattialaatta, välitilan laatta, keittiön ovimalli sekä Kalklitir-maalin harmaansävyinen värikartta.

Read More

Media

KIRJOITTAJA: Hanna K.
Sisustussuunnittelu projektinjohto

Haaveilin sisustussuunnittelijan urasta pienestä pitäen, ja kuulemani mukaan olin jo kaksivuotiaana vasara kädessä lapsuudenkotini rakennustyömaalla. Työelämä vei aikuisena viestinnän ja markkinoinnin pariin, kunnes äitiyslomani aikana ajatus unelman toteuttamisesta kypsyi.

Ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen: kaikki lähti liikkeelle juuri tästä blogista, jota nyt luet! Aloitin pienestä, mutta huomasin pian, että kysyntää palveluilleni löytyi ja perustin osakeyhtiön.

Blogista voit lukea ajatuksiani sisustamisesta, yrittäjyydestä ja muista työhöni liittyvistä aihepiireistä!

Luodaan yhdessä yrityksesi näköiset toimitilat! Lue lisää >>

Tutustu valmistuneisiin kohteisiimme! Lue lisää >>

Meiltä löytyy vankka projektinjohdon osaaminen! Lue lisää >>