Minun oli tarkoitus kertoa seuraavaksi projekti Valokaaren osalta, miltä talon ulkopuoli näyttää, kun ikkunat ovat paikoillaan ja panelointi on valmis. Tein nyt lennosta kuitenkin muutoksen suunnitelmaan. Esittelen nyt välillä talon sisustusta. Olemme vihdoin saaneet asukkaiden kanssa lyötyä lukkoon laattavalinnat. Laatat löytyivät lopulta vaasalaisesta Casa Ceramicasta. Värimaailma on ollut tiedossa jo alusta lähtien, kun valitsimme Puustellin kalustetoimittajaksi ja sieltä korkeakiiltoisen helmenharmaan kaapinoven sekä keittiöön että kodinhoitohuoneeseen. Teen oman postauksen keittiöstä lähiaikoina.
Laattalattia tulee eteiseen, kodinhoitohuoneeseen, vessaan ja pesutiloihin. Laataksi valitsimme betonimaisen vaaleanharmaan laatan Terratinta Ceramichen Betongrays-sarjasta. Väri on eteisen ja wc:n lattian osalta Cold Uno. Pesuhuoneeseen tulee seinään sama väri kuin eteisen ja wc:n lattiassa, mutta lattiaan tulee hiukan tummempi Cold Due. Samasta sarjasta löytyi kaunis välitilan laatta keittiöön Marrakech Cold Barbro – single pattern. Idea kyseiseen välilaattaan lähti siitä, kun asukas oli nähnyt marokkolaistyylisen lattialaatan asuntomessuilla ja oli ihastunut siihen. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että sellainen laatta olisi liian vallitseva elementti lattiassa ja siihen saattaisi kyllästyä melko nopeasti. Välitilan laattana näyttävä laatta toimisi paremmin ja olisi myös helpommin vaihdettavissa, kun siihen kyllästyy.
Ehdotin asukkaille, että maalattaisiin muutama seinä Kalklitir-maalilla, jolla saa pinnan näyttämään hiukan betonimaiselta. Hain harmaan värikartan vaasalaisesta Aveosta. Tarkoitus on maalata keittiöstä ainakin yksi seinä ko. maalilla. Värisävy ei ole vielä täysin täsmentynyt. Talon perusvärimaailma tulee olemaan siis eri harmaansävyjä, johon on sitten helppo yhdistää muita värejä.
Nyt lähdenkin tästä käymään itse kohteessa. Mukavaa lauantain jatkoa!

Lattialaatta, välitilan laatta, keittiön ovimalli sekä Kalklitir-maalin harmaansävyinen värikartta.