CREATED BY J.H.: Uudiskohde 2023 on unelmien täyttymys

CREATED BY J.H.:n vuonna 2023 valmistunut uudiskohde toivottaa onnelliset asukkaansa tervetulleeksi. Sunabackan perheen unelmien koti rakennettiin Sundomiin perheen toiveiden mukaisesti.

Tonttiin liittyy itse asiassa aika hauska tarina, sillä se oli alun perin CREATED BY J.H.:n omistuksessa. Paikalle kohoavan talon omistaja Joel Sunabacka puolisoineen kuitenkin kiinnostui tontista, ja neuvottelujen tuloksena päädyimme rakentamaan tontille huikeaa luksuskotia.

”Kun löysimme tontin, olimme jo pidempään tutkineet erilaisia taloratkaisuja ja -paketteja. Oli melkoinen lottovoitto, että meitä eniten kiinnostavan tontin omistikin taho, joka päätyi lopulta toteuttamaan myös haaveilemamme kodin rakentamisen.”, naurahtaa Joel Sunabacka.

”Meillä oli Sandran kanssa vahvat visiot ja toiveet siitä, millaisen talon haluamme, mutta käytännön osaaminen puuttui. Toisaalta myös ajanhallinta toi omat haasteensa, sillä työelämän ja muiden arkisten kiireiden vuoksi emme yksinkertaisesti pystyneet irrottautumaan itse tontille hommiin.

Jussi ja Hanna ratkaisivat kaikki haasteet talonrakennuksen osalta, sillä CREATED BY J.H.:n All Inclusive -konseptin vuoksi projekti muuttui urakasta huolettomasti eteneväksi unelmaksi. Hanna ja Jussi hoitivat käytännön hommat sparraillen meitä matkan varrella.”

Unelmakoti konkretisoituu rakentamisen edetessä

Maatyöt Sundomissa aloitettiin lokakuussa 2022. Joelin ja Sandran haaveet suurista pihaan avautuvista ikkunoista, korkeista huoneista ja valoisista asuintiloista hahmottuivat yhteisten keskustelujen kautta. Itse talo rakennettiin yhteistyössä Simons Talon kanssa. Tammikuussa 2023 elementit olivat paikoillaan, ja talon väliseinät sekä sähkötyöt edistyivät hurjaa tahtia.

Samaan aikaan pöydälle otettiin myös pariskunnan tulevan kodin tunnelma sekä sisustus, joissa haettiin yhtenäistä värimaailmaa hillityin ja rauhallisin elementein. Kevään aikana suunnitelmat etenivät kohti toteutusta, eikä yllätyksiltäkään vältytty, kun työhuoneeksi suunniteltua tilaa alettiinkin sisustaa pienen tyttären huoneeksi.

Huhtikuussa 2023 Joel ja Sandra totesivat, että iso vaihde on otettu silmään, ja unelmien koti alkaa toden teolla tulla todeksi.

”Kun aiemmin juttelimme tontista, nyt sen paikalle on kasvanut ihan oikea talo. On mahtavaa nähdä, miten alun perustavan työn jälkeen olemme nyt vaiheessa, jossa asiat etenevät aivan hurjalla tahdilla, ja valmis lopputulos alkaa yhtäkkiä hahmottua. Tämä on ehdottomasti jännittävin ja mukavin vaihe koko projektissa, koska tunne omasta kodista on tullut nyt kevään aikana todella konkreettiseksi.

Jussi on aivan uskomattoman tehokas tyyppi. Sen tehokkuuden näkee joka viikko talolla käydessä, kun uutta pintaa syntyy jatkuvalla tahdilla. Nyt hienoilla keleillä Jussi on ottanut ilon irti ulkoilmasta, ja pihaan onkin syntynyt huikea 150-neliöinen terassi!

Hannan kanssa taas olemme alkuvuodesta miettineet tiiviisti pintamateriaaleja, värimaailmaa ja eri huoneiden käyttötarkoituksia. Hanna ei hätkähtänyt, vaikka kesken projektin yllätimme hänet vauvauutisilla. Tietysti uutisen mukana tuli myös toive lapsen omasta huoneesta, ja Hannan avustuksella pienen tyttäremme huoneen kattoon syntyykin nyt kaunis pilvikuviointi.

Kesällä pääsemme muuttamaan meidän omaan ja itsemme näköiseen kotiin. Eihän tässä voi tuntea muuta, kuin innostusta.”

Ammattilaisen vahva tuki on avain onnistuneeseen lopputulokseen

Kesäkuussa talo olikin jo lähes valmis, ja Sunabackan perhe odotti innolla uuteen kotiin muuttamista. Tässä kohtaa vaiheessa olivat enää muutamat viimeistelytyöt, kuten pihan istutukset,  ja aitojen tekeminen ja pihan laatoitustyöt. Lyhyessä ajassa tyhjälle tontille kohonnut kaunis ja ylellinen high end -uudiskohde vastasi hyvin tarkasti Joelin ja Sandran toiveita ja odotuksia.

”Tuntuu todella siltä, että kaikki meidän toiveemme toteutuvat tässä talossa. Tuleva kotimme näyttää omalta, ja tuntuu siltä, että se on meidänkin suunnittelemamme.

Työskentely Hannan ja Jussin kanssa on ollut todella helppoa, sillä he ovat saaneet hyvin kiinni meidän ajatusmaailmastamme. Olemme kiitollisia myös siitä, miten he sparrasivat ja haastoivat meitä miettimään erilaisia ratkaisuja käytännön näkökulmasta siten, että lopputoteutus sekä näyttää että tuntuu hyvältä arjessa.

Koemme, että Hanna ja Jussi ovat olleet meille vahva tuki tämän matkan varrella. Kertaakaan rakentamisen aikana ei tullut vastaan tilanteita, joissa olisimme joutuneet tinkimään jostakin tai tyytymään vähempään. Halusimme rakentaa loppuelämän kodin. Mielestäni sellainen rakennetaan vain kerran elämässä.

Rakennusprojektin aikana tulimme tutuiksi Hannan ja Jussin kanssa. Varmasti juuri siksi Hanna osasi niin luontevasti neuvoa ja auttaa meitä sisustussuunnittelussa. Koko projektin ajan on tuntunut siltä, että Hannalla ja Jussilla pysyy punainen lanka vahvasti käsissä, ja talo valmistuu jämäkästi tässä ohjauksessa.”

Energiatehokas älykoti

Sundomin uudiskohde rakennettiin yhteistyössä useiden CREATED BY J.H.:n erinomaisiksi toteamien yhteistyökumppaneiden kanssa. Hanna ja Jussi hoitivat monien käytännön töiden lisäksi verkostonsa kautta taloon laadukkaat pintamateriaalit, ja toteuttivat samoin myös Sunabackojen toiveet älykkäästä, kestävästä sekä ekologisesta talosta.

Talon energiatehokkuus huomioitiin nykyaikaisin rakennusmateriaalein tämän päivän energiavaatimuksia noudattaen. Energiatehokkuutta lisättiin myös aurinkopaneelein. Taloon asennetun KNX-järjestelmän avulla taas voidaan ohjata esimerkiksi valaistusta sekä korkeiden ikkunoiden verhoja.

”Energiatehokas talo on ekologinen, kestävä ja vastuullinen ratkaisu. Uuden talon kohdalla nämä asiat on hyvä huomioida. Tällaiset ratkaisut helpottavat toki käytännön arkea monin tavoin, mutta samaan aikaan niiden toteuttamisesta tulee hyvä fiilis”, Joel pohdiskelee.

Unelmakodissa on tilaa yhteiselle ja omalle ajalle

Sunabackan perhe muutti unelmiensa kotiin odottavin mielin. Muutto tapahtui kesäaikaan, joten perhe pääsi heti nauttimaan ylellisestä terassista ja poreammeesta.

”Pihalla oleilua on odotettu innolla. Muutimme uuteen kotiin kerrostalosta, joten voitte varmasti kuvitella sen vapauden tunteen, kun voi käyskennellä rennosti oman pihan suojassa ja rauhassa. Tyttövauvamme pääsee myös nauttimaan oman pihan ja tilavan kodin etuoikeuksista. Siellä on tilaa ensiaskelille ja taaperoikäisen temmellyksille.

Toimiva koti helpottaa myös vanhempien oman ajan priorisointia. Meillä on nyt esimerkiksi oma pieni kuntosali, joten kiireen keskelläkin salille pääsee vaivattomasti, ja pystymme pitämään huolta itsestämme. Samoilla seuduilla asuvat kaveritkin ovat jo kyselleet, milloin päästään treenaamaan porukalla.

Uudessa kodissamme on myös tilaa ihmisille, mikä on meille tärkeää. Iso terassi mahdollistaa hyvien kelien illanistujaiset, ja sisätilojen olohuone-keittiö-yhdistelmä on suunniteltu juuri sillä ajatuksella, että voimme kutsua vieraita illastamaan, ja paikkoja riittää kaikille.

Lisäksi meillä on erillinen TV-huone, jossa voimme sitten rentoutua työpäivän päätteeksi omalla porukalla.”

CREATED BY J.H. taitaa taloprojektin kokonaisvaltaisen hallinnan

”CREATED BY J.H.:n All Inclusive -talo ja koko rakennusprojekti on ollut meille antoisa kokemus. Hanna ja Jussi ovat teräksinen parivaljakko, joilla on kokonaisuuden hallinta erinomaisesti hanskassa. Lisäksi Hannan ja Jussin kyky keskustella asiakkaan kanssa avoimesti on mainitsemisen arvoinen seikka. He pitivät meidät koko ajan kartalla ja mukana suunnittelussa, ja pienimmätkin yksityiskohdat toteutettiin meitä kuunnellen. Valmistunut koti on yhtenäinen, arjessa toimiva ja viimeistä piirtoa myöten meidän näköisemme.

Mikä parasta, unelmakotimme todellakin valmistui stressivapaasti ja aikataulussa, kuten meille alussa luvattiin.”, Joel kiittelee.

Read More

All inclusive -koti CREATED BY J.H:n toteuttamana

CREATED BY J.H.:n ensimmäinen uudiskohde valmistui juhannukseksi 2022, kun luovutimme talon Wörlundien perheelle täysin muuttovalmiina.

Kyseessä on yksikerroksinen L-mallinen talo, joka on pinta-alaltaan 149 m2. Perhe päätyi yksikerroksiseen taloon huomattuaan, että toinen asuinkerros jäi heillä lähes käyttämättä kaksikerroksisessa paritalossa. Valintaan vaikutti myös mieltymys tietyn aikakauden arkkitehtuuriin.

”Talotekniikan riskien vuoksi alkuperäisen 70-luvun kohteen ostaminen ja remontointi ei houkuttanut meitä. Huomasimme myös, että hinta uuden talon rakentamiselle ja vanhan talon kunnostamiselle olisi ollut miltei sama”, kertoo Anna Wörlund.

Harkinnan, suunnittelun sekä talotoimittajien kilpailutuksen jälkeen Wörlundit päättivät antaa toimeksiannon CREATED BY J.H.:lle. Valintaan vaikuttivat muun muassa avoin keskusteluyhteys, räätälöinnin mahdollisuus sekä dialogi rakentajan ja ostajan välillä.

”Meille oli tärkeää, että voimme keskustella asioista niiden oikeilla nimillä. Halusin lisäksi tietää avoimesti, mitä mahdollisuuksia meillä oli, sillä joskus eri ratkaisut ja materiaalit on leivottu talopaketeissa niin sisälle hintoihin, että todelliset mahdollisuudet jäävät hieman epäselviksi. Meille syntyi heti ensitapaamisella tunne, että voimme luottaa Hannaan ja Jussiin näissä asioissa”, kertoo Anna.

All inclusive -talo antaa enemmän, kuin avaimet käteen -paketti

Wörlundeja kiehtoi myös CREATED BY J.H.:n erilainen konsepti. Perinteisen avaimet käteen -ratkaisun sijaan Anna luonnehtiikin tätä projektia All inclusive -talopaketiksi.

”Avaimet käteen -ratkaisuissa jää ostajalle lopulta aika paljon tehtävää, kuten siivoamista, lumitöitä ja tavaroiden vastaanottoa. CREATED BY J.H. lupasi meille stressivapaan taloprojektin, ja sitä se todella olikin. Tämä oli juuri meidän toiveemme, sillä molempien työtilanteen vuoksi emme yksinkertaisesti pystyneet yhtäkkiä irrottautumaan tontille suojaamaan toimituksia sateelta tai siivoilemaan paikkoja.

Hommat rullasivat rakennustyömaalla hyvin omalla painollaan. Itse emme usein ehtineet paikan päälle laisinkaan silloin, kun Jussi siellä työskenteli, vaan kävimme sitten iltaisin ihastelemassa, miten projekti etenee. Tuli oikeasti välillä jopa vähän huono omatunto siitä, että siellä joku raataa meidän kotimme työmaalla, ja itse ei ehditä edes tervehtimään.”, Anna naurahtaa.

”Totta kai joitakin asioita, kuten vesi- ja sähköliittymän tilaus, meillekin tuli hoidettavaksi, mutta näistä kommunikoitiin aina selkeästi ja hyvissä ajoin.”

Avoin keskustelu silittää rypyt

”Näin ison projektin aikana molemminpuolinen kommunikointi ja yllätyksiin varautuminen on tärkeää. Vaikka olisi kuinka kuvitellut miettineensä ihan kaiken valmiiksi, yllätyksiä voi tulla eteen. CREATED BY J.H.:n kanssa emme kuitenkaan kohdanneet suuria haasteita tai takaiskuja. Jos jossakin tilanteessa piti ryppyjä silitellä, ne puhuttiin saman tien avoimesti läpi, ratkaistiin ja jatkettiin eteenpäin.

Ongelmatilanteissa juuri tapa hoitaa asioita on se, joka ratkaisee. Keskustelu ja ratkaisukeskeinen tilanteiden hoito johtaa siihen, että töyssyistäkin selvitään hyvällä fiiliksellä.”, Anna pohtii.

Unelmia tiukalla budjetilla

”Yhteistyö CREATED BY J.H.:n kanssa oli upea kokemus. Näin jälkikäteen tuntuu hämmästyttävältä, että Jussi on käytännössä rakentanut meille omin käsin talon tontilla olleen kivikasan tilalle, ja se talo on juuri sitä, mitä me toivoimme.

Meillä oli projektissa aika tiukka budjetti, mikä toi omat haasteensa joidenkin asioiden toteuttamiseen. Yhteistyö Hannan ja Jussin kanssa johti kuitenkin unelmien täyttymiseen. Hanna osasi ammattitaitoisesti ohjata meitä mielikuvituksellisiin ratkaisuihin. Jos budjetti ei antanut tilaa juuri tiettyyn asiaan, Hannalla oli aina taskussa vaihtoehtoisia, meidän näköisiämme ideoita. ”

Energiatehokas ja nykyaikainen koti ilahduttaa

”Muutimme uuteen kotiin juhannukseksi. Talo valmistui täysin muuttovalmiiksi aikataulusta etuajassa, vaikka matkan varrella maailmantilanteen tuomat haasteet, kuten materiaalipula ja muut seikat, toivatkin hidasteita eteen.

Me olemme nyt kesän aikana maalanneet talon ja viihtyneet pihahommissa. Toki istutuksia ja muita juttuja jätettiin vähän ensi kesällekin.

Vasta rakennettu talo on pitkään ihanan huoleton, vaikka kyllähän omakotitaloelämään aina kuuluu kaikenlaista ylläpitotyötä ja pihassa puuhastelua. Elämä uudessa kodissa tuntuu todella hyvältä, kun tietää talon olevan nykyaikainen, kestävän kehityksen mukainen ja energiatehokas.”

Hannalle ja Jussille Wörlundit nostavat kunnioittavasti hattua. ”En voi olla hämmästelemättä tämän pariskunnan tehokkuutta. Hannassa ja Jussissa on sellaista aikaansaavaa energiaa, ja kaiken tekemisen keskellä he pitivät jatkuvasti huolen siitä, että me todella saimme sen, mitä olimme tilanneetkin.

Alussa syntynyt luottamus kantoi koko projektin läpi. Matkan aikana sen rinnalle nousi myös valtava kunnioitus ja arvostus Hannaa ja Jussia kohtaan.”, Anna kiteyttää.

Read More

CREATED BY J.H. tarjoaa stressivapaan vaihtoehdon talon rakentamiseen – Wörlundien kodin runko kohoaa jo tontilla

CREATED BY J.H:n ensimmäisen kohteen tontilla on ollut viime viikkoina kuhinaa, kun maapohjatyöt on tehty, perustukset valettu ja talon runkoa nostettu paikoilleen. Vahvuutemme uudisrakentamisessa on yhdistelmä rakennusteknistä osaamista, kirvesmiehen taitoa, timanttista projektinjohtoa ja sisustussuunnittelijan innovatiivisia ajatuksia.

Miksi asiakkaamme valitsi juuri meidät vastaamaan uuden kotinsa rakentamisesta? Millaisia ajatuksia toimintatapamme ja konseptimme herättävät? Annetaan ääni parhaillaan rakenteilla olevan uudiskohteemme tilaajalle, Anna Wörlundille.

Uudiskohde 70-luvun arkkitehtuurin hengessä

Wörlundien uudeksi kodiksi rakentuu yksikerroksinen L-mallinen talo, joka on pinta-alaltaan 149m2. Yksikerroksiseen taloon perhe päätyi huomattuaan, että toinen asuinkerros jäi heillä lähes täysin käyttämättä kaksikerroksisessa paritalossa. Valintaan vaikutti myös mieltymys tietyn aikakauden arkkitehtuuriin.

– Olen aina ihannoinut 70-luvun arkkitehtuuria. Talotekniikan riskien vuoksi alkuperäisen 70-luvun kohteen ostaminen ja remontointi ei kuitenkaan houkuttanut meitä. Lisäksi huomasimme, että hinta uuden talon rakentamiselle ja vanhan talon kunnostamiselle olisi ollut miltei sama, kertoo Anna.

Wörlundit olivat miettineet taloprojektia parisen vuotta ennen kuin lopullinen päätös toteutustavasta kirkastui. Tänä aikana he kävivät aktiivisesti katsomassa potentiaalisia kohteita ja kilpailuttivat eri vaihtoehtoja.

– Lopulta olimme tilanteessa, jossa keittiö, kiinteä valaistus ja muut kalliimmat ratkaisut oli päätetty ja haluamamme pohja mietitty valmiiksi. Näiden tietojen kanssa lähdin kilpailuttamaan projektia, ja istuinkin monet pitkät palaverit eri talotoimittajien kanssa. CREATED BY J.H:n Jussi oli mieheni kautta tuttu, joten päätimme pyytää myös heiltä tarjouksen, kertoo Anna.

Keskusteluyhteys ja luottamus vaikuttivat rakennuttajan valintaan

Tapaaminen Hannan ja Jussin kanssa sujui mainiosti, ja sen pohjalta laskettiin Wörlundeille tarjous heidän toivomiensa ratkaisuiden pohjalta.

– Olimme viittä vaille hyväksyneet tarjouksen toiselta toimittajalta, kunnes CREATED BY J.H:n tarjous muutti suunnitelmat. Vaikka heillä oli hieman kalliimpi hinta, ei ero ollut tämän kokoluokan projektissa niin merkittävä, että se olisi ajanut heidän tuomiensa etujen ohi, kertoo Anna.

Tärkeitä ominaisuuksia kumppanissa olivat avoin keskusteluyhteys, räätälöinnin mahdollisuus sekä dialogi rakentajan ja ostajan välillä.

– Tämä on itselleni neljäs uudiskohde, jossa olen mukana. Siksi on tärkeää, että voimme keskustella asioista niiden oikeilla nimillä. Haluan lisäksi tietää avoimesti, mitä mahdollisuuksia meillä on, sillä joskus eri ratkaisut ja materiaalit on leivottu talopaketeissa niin sisälle hintoihin, että todelliset mahdollisuudet jäävät hieman epäselviksi. Meille syntyi heti ensitapaamiselle tunne, että voimme luottaa Hannaan ja Jussiin näissä asioissa, kertoo Anna.

All inclusive -ratkaisu tarjoaa stressivapaan vaihtoehdon talon rakentamiseen

Annasta on mielenkiintoista, kuinka CREATED BY J.H:lla on erilainen konsepti verrattuna muihin rakennuttajiin. Perinteisen avaimet käteen -ratkaisun sijaan Anna luonnehtiikin CREATED BY J.H:n konseptia enemmän All inclusive -talopaketiksi.

– Avaimet käteen -ratkaisuissa jää ostajalle lopulta aika paljon tehtävää, kuten tavaroiden vastaanottoa, sisäänkantoa ja siivousta. Hannan ja Jussin kanssa kaikki asiat hoituvat sujuvasti samasta paikasta aina maapohjatöistä lähtien. Mikäli meidän ostajien vastuulla on jokin asia, kuten vesi- tai sähköliittymän tilaus, siitä kommunikoidaan selkeästi ja ajoissa, kuten muutenkin projektin kulusta ja aikatauluista, pohtii Anna.

Wörlundit ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön, sillä luottamus, rehellinen yhteistyö ja välitön suhde rakentajaan ovat säilyneet positiivisen ensivaikutelman mukaisina. Anna suosittelee CREATED BY J.H:n palveluita etenkin sellaisille henkilöille, joiden arki on kiireistä töiden, harrastusten ja muun elämän pyörteissä.

– CREATED BY J.H. on huoleton ja stressivapaa vaihtoehto talon rakentamiseen etenkin silloin, jos ei itse ehdi, osaa tai uskalla lähteä viemään omaa rakennusprojektia eteenpäin. Hanna ja Jussi pitävät huolen siitä, että talo rakentuu tontilla laadukkaasti samalla, kun itse voimme keskittyä omaan elämäämme, kehuu Anna.

Sisustussuunnittelijan ja kirvesmiehen liitto

CREATED BY J.H:n tarina otti ensiaskeleensa jo viisitoista vuotta sitten, kun sisustussuunnittelijan työstä unelmoiva kirvesmiehen tytär kohtasi tulevan puolisonsa, joka oli myös tuleva kirvesmies. Ensimmäisen yhteisen rakennusprojektin pari teki vain 19-vuotiaina, kun he toteuttivat rivitaloasuntoon täysremontin. Tätä ovat seuranneet useat uudiskohteiden rakennusprojektit omaan ja lähipiirin käyttöön.

Viidentoista vuoden aikana rakentamisesta on muodostunut parille elämäntapa, joka muuntui vuonna 2020 viralliseksi yhteiseksi työksi. Työnjako menee tällä avioparilla mainiosti: Hanna suunnittelee ja Jussi toteuttaa. Näin CREATED BY J.H. antaa molemmille mahdollisuuden toteuttaa omia vahvuuksiaan. Olemme keskittyneet uudisrakennusprojekteihin, joissa kohteelta halutaan aavistus jotain perusvaihtoehtoja enemmän – lopputuloksena ainutlaatuisia uudiskoteja, joissa on ripaus sitä jotain. Onko sinulla haaveena rakentaa uusi koti? Ota yhteyttä, niin katsotaan, kuinka voimme olla avuksi!

Read More

Media

KIRJOITTAJA: Hanna K.
Sisustussuunnittelu projektinjohto

Haaveilin sisustussuunnittelijan urasta pienestä pitäen, ja kuulemani mukaan olin jo kaksivuotiaana vasara kädessä lapsuudenkotini rakennustyömaalla. Työelämä vei aikuisena viestinnän ja markkinoinnin pariin, kunnes äitiyslomani aikana ajatus unelman toteuttamisesta kypsyi.

Ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen: kaikki lähti liikkeelle juuri tästä blogista, jota nyt luet! Aloitin pienestä, mutta huomasin pian, että kysyntää palveluilleni löytyi ja perustin osakeyhtiön.

Blogista voit lukea ajatuksiani sisustamisesta, yrittäjyydestä ja muista työhöni liittyvistä aihepiireistä!

Luodaan yhdessä yrityksesi näköiset toimitilat! Lue lisää >>

Tutustu valmistuneisiin kohteisiimme! Lue lisää >>

Meiltä löytyy vankka projektinjohdon osaaminen! Lue lisää >>