Vessafiilistelyä

19.06.2016 | Kotini, SISUSTAMINEN | 0 Kommenttia

Sateinen viikonloppu täällä Vaasassa, mikä ihana tekosyy ottaa hiukan rennommin. Joutenolo kun on todellinen haaste välillä omalle luonteelle. Sadepäivistä inspiroituneena jaankin teille fiiliksiä omasta kodista ja tällä kertaa vuorossa niinkin luova tila kuin vessa.

Meidän kodissa on yhteensä kolme vessaa, yläkerrassa yksi ja alhaalla kaksi, joista toinen pesuhuoneen yhteydessä. Nyt esittelen meidän päävessan alakerrasta, joka on meillä myös eniten käytössä. Kotimme suunnittelijalta tuli aikanaan kiva idea, kun hän ehdotti kahta allasta vessaan. Aika usein molemmat altaat ovat myös yhtaikaa käytössä, etenkin illalla hammaspesun aikaan. Uskon, että tulevaisuudessa ne ovat vieläkin aktiivisemmassa käytössä, kun käyttäjiäkin on useampia.

Vessassa on kaksi päätyseinää laatoitettu ja kaksi  muuta seinää on maalattu erikoistehostetta käyttäen. Tämä on kustannustehokas ratkaisu, koska jo itsessään laatat ovat hintavia ja lisäksi laatoitustyö maksaa. Kattoon ideoin kuvissakin näkyvän ratkaisun, jossa kipsilevystä on tehty ikään kuin ”kotelot” kiertämään kauttaaltaan tilaa ja niihin on upotettu valaisimet. Tämmöisillä pienillä jutuilla voi saada niinkin arkiseen tilaan kuin vessaan melko juhlavan fiiliksen. Oman juhlavuutensa tilaan tuo korkeakiiltoinen taso.

Vessafiilistelyä

Vessafiilistelyä

d7b8e-img_20912b252822529

a644a-img_1433

Vessafiilistelyä

Kirjoittaja: Hanna K.

Haaveilin sisustussuunnittelijan urasta pienestä pitäen, ja kuulemani mukaan olin jo kaksivuotiaana vasara kädessä lapsuudenkotini rakennustyömaalla. Työelämä vei aikuisena viestinnän ja markkinoinnin pariin, kunnes äitiyslomani aikana ajatus unelman toteuttamisesta kypsyi.

Ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen: kaikki lähti liikkeelle juuri tästä blogista, jota nyt luet! Aloitin pienestä, mutta huomasin pian, että kysyntää palveluilleni löytyi ja perustin osakeyhtiön.

Blogista voit lukea ajatuksiani sisustamisesta, yrittäjyydestä ja muista työhöni liittyvistä aihepiireistä!

Yleisesti evästeistä

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Selaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat sivustolle palaavat kävijät ja heidän kielensä. Evästeet auttavat myös tiimiämme ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia.