Tervetuloa keittiö- ja sisustusmessuille tulevana viikonloppuna

Niin vaan vierähti yhtäkkiä viikko Vuokatissa perheen kanssa. Oli oikein mukava reissu ja meikäläinenkin innostui hiihtämään yli  15 vuoden tauon jälkeen. Enkä edes kaatunut, vaikka meno olikin välillä vähän huojuvaa. 😀

Keittiö_projekti valokaari

Projekti Valokaaren Puustellin keittiö.

Tänään palasimme kotiin ja arki lähtee heti täysillä käyntiin. Tulevana viikonloppuna olen mukana Vaasan Puustellin keittiö- ja sisustusmessuilla kertomassa kevään ja kesän sisustustrendeistä. Minulla on mukanani myös yhteistyökumppaneideni pintamateriaaleja, joten annan paikanpäällä myös sisustuskonsultaatiota. Lisäksi tarjoan keittiösuunnitteluajan varanneille yhden tunnin sisustussuunnittelua veloituksetta sekä arvon kaikkien osallistuneiden kesken neljän tunnin pituisen suunnittelupäivän (arvo 240€). *Postauksen lopussa tietoa suunnittelupäivän sisällöstä.

Aika: lauantaina 25.3 klo 10-15 ja sunnuntaina 26.3. klo 11-15
Paikka: Puustelli Vaasa, Pitkäkatu 46

Tapahtumassa on lisäksi lapsille piirtelynurkka, jossa kaikki osallistujat palkitaan sekä ilmapalloja. Päivän aikana ei tarvitse olla myöskään kuivin suin, vaan tarjolla on suolaista ja makeaa kahvin kanssa.

TERVETULOA! Nähdään Puustellissa.

*Suunnittelupäivä, kesto 4 h

Oletko itse innostunut sisustamisesta, mutta kaipaisit kaveria, jonka kanssa pallotella ajatuksia? Pidän mielelläni kanssasi suunnittelupäivän, jossa valitsemme yhden tilan, jonka sisustamiseen kaipaisit vinkkejä. Lähden kanssasi kiertämään ja katsomaan eri vaihtoehtoja sisustukseen sekä kerron samalla omia näkemyksiä ja ajatuksia tilaan sopivista väreistä, materiaaleista ja tyylistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Media

KIRJOITTAJA: Hanna K.
Sisustussuunnittelu projektinjohto

Haaveilin sisustussuunnittelijan urasta pienestä pitäen, ja kuulemani mukaan olin jo kaksivuotiaana vasara kädessä lapsuudenkotini rakennustyömaalla. Työelämä vei aikuisena viestinnän ja markkinoinnin pariin, kunnes äitiyslomani aikana ajatus unelman toteuttamisesta kypsyi.

Ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen: kaikki lähti liikkeelle juuri tästä blogista, jota nyt luet! Aloitin pienestä, mutta huomasin pian, että kysyntää palveluilleni löytyi ja perustin osakeyhtiön.

Blogista voit lukea ajatuksiani sisustamisesta, yrittäjyydestä ja muista työhöni liittyvistä aihepiireistä!

Luodaan yhdessä yrityksesi näköiset toimitilat! Lue lisää >>

Tutustu valmistuneisiin kohteisiimme! Lue lisää >>

Meiltä löytyy vankka projektinjohdon osaaminen! Lue lisää >>