Monien suomalaisten haaveena on edelleen omakotitalon rakentaminen jossain elämänvaiheessa. Usein tämä projekti ajoittuu juuri elämän ruuhkavuosiin, jolloin työelämässä pitäisi näyttää omat kyntensä, lapsille pitäisi ehtiä olemaan läsnä ja mahdollisesti omat vanhemmatkin tarvitsevat huolenpitoa. Parisuhteellekin olisi hyvä jäädä aikaa tai muuten käy helposti niin, että talon valmistuttua ei ole enää parisuhdetta.
Itselläni on kokemusta useista eri rakennusprojekteista vuosien varrella ja monet kerrat olen pohtinut, kuinka raskas prosessi mahtaa olla henkilölle, jolla ei ole rakentamisosaamista ja joka on täysin ulkopuolisten ihmisten armoilla rakennusprojektin aikana. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että lähipiirissäni on alan osaajia, joten ulkopuolisten apuun ei ole tarvinnut juurikaan turvautua. Voisi sanoa, että olen elänyt elämäni rakennusalan ammattilaisten ympäröimänä. Olen myös päässyt oppimaan paljon rakentamisesta näiden vuosien aikana ollessani työmailla. Senkin olen nähnyt, että rakennusprojektit harvoin menevät kuten saduissa.
Edellä on mainittuna useita syitä siihen, miksi olen päättänyt jakaa osaamistani, jota olen kartoittanut vuosien varrella. Sisustussuunnittelun lisäksi pystyn auttamaan asiakkaitani pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja ja antamaan omia näkemyksiäni rakentamisen eri vaiheissa. Minulla on myös laaja ammattilaisten verkosto, jota voin tarvittaessa konsultoida.Voisi sanoa, että arkkitehti ja rakennusalan ammattilaiset luovat kodille kuoret, mutta vasta sisustuksen myötä talosta saadaan viihtyisä koti. Usein varsinkin rakennusprojekteissa ulkoasuun ja ilmeeseen vaikuttavia valintoja on niin paljon, että niissä menee helposti pää pyörälle, eikä lopputulos ole yhtenäinen. Kun olen mukana projektin alusta lähtien, voit olla luottavaisin mielin, että tuleva kotisi on mietitty loppuun asti myös sisustuksen osalta ja sisustuksessa kulkee läpi talon punainen lanka.
Monet rakentavat unelmiensa kodin vain kerran elämässään, joten tehtyjä valintoja katsotaan useita vuosia. Olethan valmis maksamaan talosi myymisestäkin tuhansia euroja. Miksi et siis panostaisi siihen, miltä talosi näyttää silloin, kun asut siinä itse ja hyödyntäisi ammattilaista yhdessä elämäsi tärkeimmistä projekteista?
Tutustu tarjoamaani Kullankallis Koti-pakettiin.
Lue myös viimeisimmästä valmistuneesta omakotitaloprojektista >>Projekti Valokaari
Ota rohkeasti yhteyttä, jos suunnittelet omakotitalon rakentamista. Autan mielelläni!
Hanna