Lattian valinnan vaikeus: vinyyli, bambu vai parketti?

*Kaupallinen yhteistyöprojekti. Katso yhteistyökumppanit postauksen alareunasta.

Yksi isoista remontoinnin ja rakentamisen aikana tehtävistä valinnoista on lattiamateriaali. Lattia on sisustuksen kannalta tärkeä valinta, sillä kyse on laajasta pinnasta, joka on jatkuvasti näkyvillä. Toisaalta lattia on tärkeässä osassa myös kodin toimivuuden kannalta: helposti naarmuuntuva ja vaikeasti huollettava lattia on omiaan aiheuttamaan turhaa stressiä arjen keskellä.

Meillä lattian valintaan vaikuttaa olennaisesti se, että perheeseemme kuuluu kaksi lasta ja koira. Lattiamateriaalin on siis pakko olla kestävää ja helposti puhdistettavaa. Olen alusta saakka katsellut kolmea materiaalivaihtoehtoa, jotka voisivat sopia uuteen kotiimme: vinyyli, bambu tai parketti. Kaikki kolme ovat 2020-luvun trendilattioita, ja valinta näiden välillä on vaikea, sillä kaikissa on paljon ominaisuuksia, jotka sopivat meidän tarpeisiin. Kuvitelkaapa vaan sitä päätöksen vaikeutta, kun materiaali on valittu ja alkaa sävyn pohtiminen!

Onneksi lattiavalinnan kanssa ei tarvitse olla yksin, sillä teen työni puolesta yhteistyötä Nordic Floors Oy:n kanssa. Yrityksellä on kolme eri brändiä, joiden alla lattioita myydään: parketteihin erikoistunut Lapua Floors, bambulattioita myyvä Nordic Bamboo sekä vinyylilattioiden verkkokauppa Vinyylilattiakauppa.fi. Yrityksen toimitusjohtaja Jukka-Pekka “Bambumies” Kallio kertoi, miten nämä kolme lattiamateriaalia eroavat toisistaan ja millaisiin tiloihin mikäkin parhaiten sopii.

VINYYLILANKKU

Vaaleanharmaa VAASA-lattia /  Vinyylilattiakauppa.fi
KUVA: Vaaleanharmaa VAASA-lattia / Vinyylilattiakauppa.fi

Vinyylilattiat ovat nousseet suureen suosioon viime vuosina. Vinyylilankusta tehty lattia asennetaan laminaatin ja parketin tapaan lukkoponttien avulla. Vinyylilankku on kuitenkin laminaattia hiljaisempi, lämpimämpi ja miellyttävämpi jalkojen alla. Ulkonäöltään vinyylilankku muistuttaa aitoa puuta, vaikka onkin materiaaliltaan polyuretaania sekä edistynyttä PVC-kompsiittia ja SPC-komposiittia.

Vinyylilattiakauppa.fi:n valikoimasta löytyy vain alan parhaita vaihtoehtoja, jotka ovat mm. 100% vedenkestäviä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei lattia ala kupruilla ja pullistella, vaikka siihen joutuisi vettä. Toki vesi kannattaa aina kuivata mahdollisimman pian, sillä mikään lattiamateriaali ei kestä jatkuvaa kosteusrasitusta. Vinyylilattia sopiikin kaikkiin kodin tiloihin, kosteita wc- ja suihkutiloja lukuunottamatta.

Vinyylilattian valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota käyttöluokkaan: koti- ja asuinympäristöt (21-23), julkitilat (31-34) ja kevyt teollisuus (41-43). Luokitus myönnetään testaamalla mm. lattian reaktioita mekaaniseen kulutukseen, painumakestävyyteen ja saumojen kestävyyteen. Aina ei kuitenkaan kannata tuijottaa sokeasti käyttöluokituksia, sillä esimerkiksi kodin eteiseen voi hyvin valita kestävyysluokaltaan julkisiin tiloihin soveltuvan lattian kovemman kulutuksen vuoksi.

Vinyylilankku on loistava valinta lapsiperheeseen ja kotiin, jossa on lemmikkejä. Lattia on hurjan kestävä ja helppo pitää puhtaana. Tämän lattian kohdalla nousee mieleen oikeastaan vain yksi kysymys: haluanko, että uudessa kodissamme on muovista vai luonnonmateriaaleista valmistetut lattiat? Kumpikaan vaihtoehto ei ole huono, mutta tämä valinta rajaisi ainakin yhden kolmesta hyvästä vaihtoehdosta pois.

BAMBULATTIA

Seesteinen KAISLA-lattia / Nordic Bamboo
KUVA: Seesteinen KAISLA-lattia / Nordic Bamboo

Bambulattia on varmasti monelle suhteellisen tuore tuttavuus. Olen nostanut sen meille yhdeksi vaihtoehdoksi, sillä se on uskomattoman kestävää materiaalia. Etenkin lapsi- ja koiraperheessä lattian kestävyyttä ei voi riittävästi korostaa, sillä mikään ei harmita niin paljon, kuin se, että lattiaa joutuu koko ajan varomaan arjessa.

Nordic Bamboon bambulattiat ovat 100% painetiivistettyä massiivibambua, minkä ansiosta ne kestävät elämää aivan eri tavalla kuin muut lattiamateriaalit. Bambulattia on myös lämmin ja pehmeä jalkojen alla, sillä se on 100% luonnonmateriaali. Yksi tärkeä ominaisuus bambulattian valinnassa on sen ekologisuus. Voi kuulostaa kummalliselta, että toiselta puolelta maailmaa tuotu lattia olisi lähempänä tuotettua ekologisempaa, mutta bambu on äärimmäisen nopeasti kasvava ruohokasvi, joka saavuttaa sadonkorjuuiän vain viidessä vuodessa. Bambu on siis todella nopeasti uusiutuva luonnonvara, jos sitä vertaa esimerkiksi tammeen tai muihin puulajeihin, joiden kasvuikä kestää kymmeniä vuosia.

Kaikki Nordic Bamboon myymät bambulattiat ovat FSC-sertifioituja ja peräisin vastuullisesti hoidetusta kiinalaisesta bambumetsästä. Se, mikä tekee juuri Nordic Bamboon lattioista markkinoiden kestävimmät bambulattiat on ainutlaatuinen LED-öljyvahaus, jossa öljyvaha “poltetaan” kiinni lattiaan. Sävytys kestää tällä tekniikalla välittömästi likaa ja kosteutta, eikä sen tarvitse antaa kuivua käsittelyn jälkeen. Bambulattia sopii kaikkiin kodin tiloihin wc- ja suihkutiloja lukuunottamatta.

PARKETTILATTIA

Kalanruotoparketti / Lapua Floors
KUVA: Kalanruotoparketti / Lapua Floors

Toimistomme lattia on Lapua Floorsin upeaa kalanruotoparkettia, jota olen katsellut eri sävyissä myös uuteen kotiimme. Monella on mielikuva, että parketti on lattiamateriaalina sellainen, jota tulee jatkuvasti varoa ja kohdella silkkihansikkain. Nykyään on kuitenkin olemassa monia vaihtoehtoja, jotka kestävät arjessa siinä missä muutkin lattiamateriaalit.

Suurimmat erot parkettilattioiden välillä syntyvät rakenteesta, materiaalieroista ja pintakäsittelystä. Näihin ominaisuuksiin kannattaa kiinnittää huomiota silloin, kun miettii, millainen parketti omaan tilaan sopii. Parkettia valitessa kannattaa kääntää katse suoraan leveisiin 1-sauvaisiin vaihtoehtoihin, jotka ovat kauniita ja arvokkaan näköisiä etenkin suurina pintoina. Leveissä lankuissa ei ole saumoja, joten ne kestävät elämää huomattavasti paremmin kuin halvemmat 3-sauvaiset sisarensa. Tämän tyyppiset lattiat sopivat hyvin erityisesti skandinaaviseen sisustukseen!

Lapua Floorsin parkettilattioissa on liimattava pontti, jonka avulla lattiapalat kiinnitetään toisiinsa. Tämä on hieman monelle tuttua lukkoponttia hitaampi vaihtoehto asentaa, mutta lopputulos palkitsee. Liimattavan pontin ansiosta lattia ei nimittäin nitise ja natise ärsyttävästi, vaan pysyy hiljaisena vielä vuosienkin päästä.

Parkettilattian huono puoli on se, että se on materiaalina näistä kolmesta pehmeintä puuta ja naarmuuntuu helposti. Tämän vuoksi parkettilattiaa joutuu vuosien saatossa hoitamaan kahta muuta materiaalia enemmän. Parkettilattioiden huolloissa suosittiin pitkään lakkaa, mutta nykyään se ei ole enää paras vaihtoehto. Puu on luonnonmateriaali, joka elää ja hengittää, minkä vuoksi sen luontaiset ominaisuudet pystytään paremmin säilyttämään öljyvahauksella lakkauksen sijasta. Tämä on tärkeää myös visuaalisesti, sillä lattian kuluessa naarmut ja muut vekit näkyvät lakkapinnassa valkoisina viiruina, kun taas öljyvahattu pinta pysyy siistinä pidempään.

Lapua Floorsin lattioissa käytetään LED-valolla kovetettavia luonnollisia öljyvahoja, mikä vähentää haitallisten yhdisteiden haihtumista huoneilmaan. Pidän parkettilattioissa erityisesti siitä, että jokainen pala on uniikki, eikä lattioista koskaan tule täysin samanlaisia, vaan sävyt, kuvioinnit ja lattian fiilis luovat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Sisustajan sydäntä sykähdyttävä palvelu Lapua Floorsilla on se, että tammiparketit on mahdollista sävyttää mittatilaustyönä. Riittää, että löytyy kuva omasta visiosta, minkä jälkeen lattiamestari ehdottaa, miltä kyseinen sävy näyttäisi Lapua Floorsin parketissa.

Bambumies eli Nordic Floors Oy:n Jukka-Pekka Kallio
Bambumies eli Nordic Floors Oy:n Jukka-Pekka Kallio

NORDIC FLOORS OY

Lattian valinta on yksi isoimmista kodin sisustukseen vaikuttavista rakenteellisista valinnoista, kuten postauksen alussa jo pohdin. Pidänkin siitä, että JP:ltä saa aina jämptit ja ajantasaiset vastaukset kaikkiin lattiakysymyksiin. Plussaa on lisäksi se, että Nordic Floors Oy:ltä voi tilata ilmaiseksi mallipalat kotiin, jolloin lattiaa pääsee mallaamaan paikan päällä. Näin esimerkiksi valon ja tilan muiden sävyjen vaikutus lattian sävyihin näkyy aivan eri tavalla verrattuna siihen, että mallipalaa katselisi liikkeessä. Tämä on mielestäni yksi asia, joka helpottaa sopivan lattian valintaa huomattavasti.

Viimeisenä vinkkinä lattian valintaan liittyen kerron, että mikäli hankit kotiisi luonnonmateriaaleista valmistetun lattian, hanki myös talveksi ilmankosteutin. Näin pystyt pitämään vuodenaikojen väliset ilmankosteuden vaihtelut tasaisempina ja välttämään lattian liiallista elämistä. Minkä näistä lattioista sinä valitsisit? Olisi mukava kuulla myös kokemuksia, jos jollain on kotona jotain näistä materiaaleista!

Luitko jo aiemman ATRIUM BY HANNA K. -postaukset, jossa käytiin läpi talon pohjaa ja julkisivun suunnitelmia ja LVI-ratkaisuja?

ATRIUM BY HANNA K -projekti toteutetaan osittain kaupallisena yhteistyönä alan yritysten kanssa. Mukana projektissa ovat:

Read More

Uusi huikea projekti: ATRIUM BY HANNA K.

Kuten olen Instagramissa teille jo hieman vihjaillut, olemme aloittaneet kirvesmies-mieheni kanssa uuden huikean projektin – nimittäin oman uuden kotimme! Kyseessä on Kastellin kanssa yhteistyössä toteutettava rakennusprojekti, jossa olemme suunnitelleet erilaisia talomalleja yhdistelemällä itsellemme kodin, joka sopii juuri meidän nelihenkisen perheen tarpeisiin.

Meillä on jo useampi talonrakennusprojekti takanamme, ja työnjako menee mainiosti kiinnostuksen kohteiden mukaan: minä suunnittelen ja mies toteuttaa. Vastaavana mestarina toimii isäni, jonka mukana olen kulkenut rakennustöissä jo lapsesta saakka.

Atrium-tyylinen talo sisäpihoineen on ollut haaveenani jo pitkään, minkä vuoksi päätimme ottaa sen pohjaksi uuden kotimme suunnitteluun. Tontilla ovat pohjatyöt jo pyörähtäneet käyntiin, joten otetaanpa täällä blogin puolella pieni kierros valmistuneisiin suunnitelmiin!

Talon tyyli on moderni: valkoinen pinta, ruskeat korostukset (TVT5251) sekä ulkoa mustat ikkunat ja ovet, jotka ovat sisätiloissa valkoiset. Puutalorakentaminen on mieheni parasta ammattiosaamista, minkä vuoksi talo tullaan rakentamaan puusta. Julkisivun korostuksissa käytämme kapeaa pystysuuntaista rimoitusta, joka on yleensä totuttu näkemään vaakatasossa. Autokatoksesta tulee musta ja siihen tulee myös ruskeita korostuksia.

Sisäänkäynnin edessä on suojaisa katos, johon voi vaihdella mm. vihersisustusta vuodenajan mukaan. Katos myös suojaa niin, ettei esimerkiksi sateen sattuessa ole heti ensimmäisenä kastumassa, kun menee ulos. Varasto on kiinni talossa, jotta saimme sinne kaiken tekniikan, kuten vesivaraajan, iv-koneen yms. Näin tekniset laitteet eivät vie tilaa sisätiloista, eivät ole ”rumentamassa” sisustusta.

Ensimmäinen huone, jonka kohtaa, kun astuu sisään uuteen kotiimme, on niinkin arkinen kuin liukuoven takana oleva kuraeteinen. Kahden lapsen perheessä on fakta, että likaa ja kuraa kulkeutuu sisään vaatteiden mukana – me olemme halunneet pysäyttää tämän pakollisen pahan heti alkuunsa. Eteiseen tulee kuivauskaappi, jonka vieressä on pesuallas. Lisäksi eteiseen saadaan reilusti säilytystilaa sekä ulkovaatteille että kausivaatteille.

Atrium-talo koostuu kahdesta siivestä, joista toisessa (kuvasta katsottuna oikealla) sijaitsee meidän makuuhuoneemme, kodinhoitohuone, sauna- ja pesutilat sekä walk-in-closet. Olemme suunnitelleet nämä tilat yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa eri tiloja erottavat vain liukuovet. Tällä ratkaisulla esimerkiksi vaate- ja pyykkihuolto nopeutuu ja vanhemmat voivat nauttia iltaisin kahdenkeskisestä ajasta ilman huolta lasten heräämisestä. Kodinhoitohuoneen kiintokalusteet, kuten myös talomme keittiö ovat Puustellin mallistoa.

Vaikka olemme pyrkineet luomaan mahdollisimman sulavan kokonaisuuden, jossa tilat ovat yhtenäiset, on Atrium-mallisessa talossa johonkin kohtaan taloa pakko tulla käytävä. Olemme suunnitelleet tämänkin osan hyötykäyttöön luomalla siihen säilytystilaa vaatehuoneen muodossa. Isot ikkunat tuovat myös käytävälle fiilistä ja valoa.

Kotimme toinen siipi (vasen puoli kuvassa) koostuu makuuhuoneista ja oleskelutiloista. Tästä siivestä löytyvät keittiö, olohuone, lastemme makuuhuoneet, työ-/vierashuone sekä wc. Keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa, ja mielenkiintoinen yksityiskohta on sisäpuolelta viisto katto, joka lähtee 380 cm:n korkeudesta, laskeutuen viistosti normaaliin huonekorkeuteen talon toisessa päädyssä. Katto on siis sisällä viisto koko matkalta. Tämän näkemistä valmiina todella odotan. Keittiöön tulee iso saareke sekä pyöreä pöytä ikkunan eteen. Ikkunat ovat talossamme näyttävä yksityiskohta, sillä läpi talon nähdään isoja , lattianrajasta nousevia ikkunoita. Olohuoneen nurkkaan tulee kaunis musta pyöreä takka.

Olohuoneesta avautuvat suuret lasiset pariovet terassille. Talomme terassit valmistetaan pihakivestä, jotta säästytään jokavuotiselta puuterassin käsittelyltä. Terassi jatkuu läpi talon takaosan ja sisäpihan. Saunan päätyyn tulee ulkoporeamme.

Tonttimme on mainiolla paikalla, sillä heti talomme takaa lähtee pieni metsäpolku, joka johtaa lenkkipolulle. Tämä on koiramme kannalta aivan unelmajuttu. Myös ilmansuunnat ovat otolliset, sillä länsi-etelä-pihalla saa nauttia lämmöstä. Puutarhasuunnitteluun olemme valjastaneet Kukkatorin Lena Gillbergin, jonka kanssa on jo nyt käyty tontilla suunnittelemassa mm. tontille jätettävien kivien paikkoja. Olemme toivoneet Lenalta helppohoitoista pihaa, jossa voisimme kasvattaa joitakin hyötykasveja. Mustikoita tullaan ainakin istuttamaan rinteeseen, ja innolla odotan, mitä muuta Lena meille keksii!

Kotiamme rakentamassa ovat mukana Kastellin, Puustellin ja Kukkatorin lisäksi mm. Pohjanmaan SA Sähkö, Donewell Team, Vaasan Maalaustyö Reinisalo, Lapua Floors, Vaasan Suojaverho ja Willa Wasa. Yksi kotimme mielenkiintoisimmista teknisistä yksityiskohdista tulee olemaan Schneider Electricin älyjärjestelmä, jolla pystymme hallinnoimaan taloa kokonaisvaltaisesti applikaation kautta. Kuulostaa aika siistiltä vai mitä? Päivitän tänne blogiin säännöllisesti kuulumisia projektin etenemisestä, joten pysykäähän kuulolla!

Read More

Media

KIRJOITTAJA: Hanna K.
Sisustussuunnittelu projektinjohto

Haaveilin sisustussuunnittelijan urasta pienestä pitäen, ja kuulemani mukaan olin jo kaksivuotiaana vasara kädessä lapsuudenkotini rakennustyömaalla. Työelämä vei aikuisena viestinnän ja markkinoinnin pariin, kunnes äitiyslomani aikana ajatus unelman toteuttamisesta kypsyi.

Ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen: kaikki lähti liikkeelle juuri tästä blogista, jota nyt luet! Aloitin pienestä, mutta huomasin pian, että kysyntää palveluilleni löytyi ja perustin osakeyhtiön.

Blogista voit lukea ajatuksiani sisustamisesta, yrittäjyydestä ja muista työhöni liittyvistä aihepiireistä!

Luodaan yhdessä yrityksesi näköiset toimitilat! Lue lisää >>

Tutustu valmistuneisiin kohteisiimme! Lue lisää >>

Meiltä löytyy vankka projektinjohdon osaaminen! Lue lisää >>