Liitto & Voima – remontti etenee

Liitto ja Voima -rakennusprojektin työmaalla on paiskittu töitä aamusta iltaan, ja työ alkaa tuottaa vauhdilla tulosta. Projekti aloitettiin purkamalla molemmat huoneistot rakenteisiin asti auki. Seinät oikaistiin ja niihin lisättiin hyvät äänieristeet. Lattiaan tehtiin myös oikaisu ja lisäeristys. Kattoihin tehtiin tarvittavat alaslaskut ja eristykset. Kun pohjatyöt oli tehty, päästiin seiniä ja kattoja levyttämään uudelleen. Katsotaan kuvista, millaisessa tilassa huoneistot ovat nyt!

Liitto-huoneistossa ollaan vielä selkeästi remonttitunnelmissa. Upea hirsiseinä tulee olemaan yksi huoneiston ehdottomista katseenvangitsijoista!
Kattoihin on tehty alaslaskut ja eristykset. Seinät on äänieristetty ja levytetty. Uusittua sähkökaapelia huoneistoihin on vedetty yli 300 metriä.
Voima-huoneiston kakluuni odottaa kunnostusta ja saa maalausvaiheessa upean mattamustan pinnan.
Huoneistojen välinen oviaukko pidetään viimeiseen asti auki remonttitöiden ja liikkumisen helpottamiseksi.
Molempien huoneistojen seinät ja katot ovat pakkelointia ja maalausta vaille valmiit.
Pian saadaan siivota remonttiromut pois ja päästään pintojen viimeistelyn pariin.
Tunnelmaa työmaalla!

Ensi viikolla päästään jo pakkelointi- ja maalaustöiden pariin, joten projekti etenee todella vauhdilla. Pian pääsemme julkaisemaan myös Open House -tapahtuman päivämäärän ja kilpailut. Pysykää kuulolla!

Teksti: Priska Autio
Kuvat: Rami Louke / Lowline Creative


MILA KEITTIÖTUKKU OY Tarjoaa innovatiivisia ja asiakkaalle räätälöityjä keittiö-, kylpyhuone- ja säilytysratkaisuja. Perheyritys, joka tarjoaa helposti ja nopeasti keittiön mittauksen, suunnittelun, toimituksen, asennuksen ja täydellisen lopputuloksen! Tutustu tarkemmin >> www.milakeittiotukku.fi

VAASAN MAALAUSTYÖ REINISALO OY Palvelee kaikenkokoisissa maalaus- ja remonttiurakoissa Pohjanmaan alueella. Palveluihin kuuluuvat yksityis- ja yritysasiakkaille mm. julkisivusaneeraukset, rakennusmaalaukset ja huoneistoremontit yli 40 vuoden kokemuksella. Tutustu tarkemmin >> www.vaasanmaalaustyo.fi

RTV -YHTYMÄ OY / VAASA Suomen johtava yksityisessä omistuksessa oleva maali- ja pintamateriaalituotteiden erikoisliike. Vaasassa RTV palvelee asiakkaita Kivihaassa. Tutustu tarkemmin >> www.rtv.fi/toimipaikat/vaasa

Read More

Modernin hirsitalon syyskuulumiset

Rakennustyöt etenevät modernin hirsitalon tontilla! Sähköjä on vedetty ja maalaustyöt aloitettu. On mahtavaa nähdä, kuinka suunnitelmat alkavat siirtyä paperilta konkreettisiksi asioiksi! Nyt kerron hieman, mitä hirsitalolla on viime päivityksen jälkeen tapahtunut.

Moderni hirsitalo edestäpäin: parvekkeille tullaan asentamaan upeat lasikaiteet, jotka mahdollistavat esteettömän maiseman suurista ikkunoista.
Sisällä on päästy jo maalaustöiden pariin. Osa seinistä on saanut pintaansa ensimmäisen kerroksen valkolakkaa.
Toisen kerroksen katto on saanut siistin valkoisen maalipinnan, ja valaistuspaikkojen sähköt on vedetty valmiiksi.
Toiseen kerroksen oleskelutilaan tulee kaunis mattapintainen musta takka.
Yksi modernin hirsitalon erikoisuuksista on se, että se rakennetaan listattomana. Näin saadaan tyylikkään pelkistetty ja moderni ilme. Puun eläessä on huomioitava painumavarat, minkä vuoksi hirsitalot yleensä listoitetaan. Listattomuus on vaatinut erityishuomiota rakennusvaiheessa, mutta lopputulos on ehdottomasti sen arvoinen.
Tähän rakentuu modernin hirsitalon keittiö. Ikkunattomalle seinälle tulee pitkä rivi keittiökaappeja, joiden lisäksi keittiöön tulee upea massiivinen saareke.
Hirsitalon toisessa kerroksessa sijaitsevat keittiö ja olohuone, jotka ovat yhtenäistä tilaa. Lähes koko seinän peittävät suuret ikkunat ovat yksi talon näyttävimmistä elementeistä.
Heti pääsisäänkäynnin viereen tulevat kauniin keveät portaat, joissa on lasikaide. Askelmat valmistetaan samasta materiaalista, kuin talon lattia. Tällä hetkellä kulku kerrosten välillä tapahtuu rakennustelineiden avulla.
Modernin hirsitalon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat lastenhuoneet sekä kirjasto. Lastenhuoneet ovat valoisia ja niistä on kulku parvekkeelle. Molemmissa huoneissa on iso vaatehuone, johon kuvasta kulku vasemmalla olevasta oviaukosta.
Mordenissa hirsitalossa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten ensimmäisen kerroksen oleskelutilan kapea ikkuna. Oleskelutila tullaan sisustusvaiheessa rajaamaan eteisestä kauniilla lasiruudukkoikkunoilla.
Kellarikerroksessa sijaitsevat kuntosali, spa-osasto, kodinhoitohuone, arkieteinen ja varastotilat. Kellarikerroksessa on juuri tehty katon alaslaskut.
Spa-osaston suihkutilassa on kätevä syvennys pesuaineille.
Myös kodinhoitohuoneen rakennustyöt etenevät.
Kellarikerroksen kuntosalista on suuret ikkunat sekä liukuovi, josta pääsee suoraan uima-altaaseen, joka tulee pihan etuosaan. Kuvassa oikealla on myös ulko-ovimalli, joka taloon on valittu. Samanlainen ovi tulee ensimmäisen kerroksen pääoveksi.
Moderniin hirsitaloon tulee erillinen saunarakennus autokatoksen yhteyteen. Saunarakennuksen rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa.
Suurten ikkunoiden ansiosta valo tulvii moderniin hirsitaloon monesta suunnasta!

Oikein ihanaa isänpäivää! ❤

Read More

Liitto & Voima – ennen muutosta

Liitto ja Voima -projektin muutostyöt ovat hyvässä vauhdissa, mutta palataan vielä hetkeksi projektin alkulähteille: miksi muutoskohteiksi valikoituivat juuri nämä huoneistot? Kuten monessa muussakin timanttisessa projektissa, oli sattumalla osansa. Huoneistot tulivat sattumalta vastaan Mila Keittiötukku Oy:n Tiinan ja Jonin etsiessä seuraavaa sijoitusasuntoaan. Vaikka Tiina ja Joni ovat kokeneita asuntosijoittajia, heräsi mielenkiinto Vöyrinkatu 38 asuntoja kohtaan aluksi tunnepohjalta. Idyllinen asuminen ja puutalon tunnelma oli vastustamaton! Mukana oli myös ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa kaksi sijoitusasuntoa kerralla, sillä Liitto ja Voima ovat vierekkäiset huoneistot.

Asunnot tullaan projektin myötä uudistamaan lattiasta kattoon, talon henkeä kunnioittaen. Muutoksessa kunnostetaan ja jätetään näkyviin muutamia olemassaolevia elementtejä, kuten kauniit hirsi- ja tiiliseinät sekä kakluunit. Huoneistot tulevat kokemaan suuria muutoksia myös huonejärjestyksen suhteen: edellisen asukkaan yhdistämästä yhdestä 80m2:n huoneistosta muodostetaan kaksi erillistä kaksiota. Annetaan kuvien kertoa tilanteesta ennen remonttia.

Liitto-huoneistossa tullaan näkemään korkeakiiltoista valkoista, rustiikkia pintaa ja hempeää tyyliä. Upea hirsiseinä kunnostetaan ja jätetään näkyviin.
Huoneistojen tunnelmalliset kakluunit kunnostetaan ja maalataan. Kuva Liitto-huoneistosta.
Myös Voima-huoneistosta löytyy kakluuni, joka kunnostetaan ja jätetään paikoilleen.
Huoneistojen kaikki pinnat uusitaan lattiasta kattoon. Kuva Voima-huoneistosta, jossa tullaan näkemään mm. musta keittiö ja maskuliinisempaa tyyliä verrattuna Liitto-huoneistoon.
Voima-huoneistossa jätetään näkyviin upeaa alkuperäistä tiiliseinää.
Asunnot oli edellisen asukkaan toimesta yhdistetty yhdeksi suureksi huoneistoksi, joten keittiöitä oli ennen muutosta vain yksi. Uudistuksessa molemmat huoneistot saavat omaan tyylinsä sopivan modernin keittiön.
Asuntojen välillä oleva oviaukko suljetaan uudistuksen yhteydessä, jotta saadaan muodostettua kaksi erillistä kaksiota. Kaikki seinät eristetään uudelleen lämmön ja äänen vuoksi.

Liitto ja Voima muuntautuvat kovaa vauhtia ainutlaatuisiksi ja persoonallisiksi kodeiksi: idyllistä asumista keskellä keskustaa, hulppea huonekorkeus ja upeat kakluunit. Seuraavaksi päästäänkin kurkkaamaan, kuinka muutostyöt etenevät kohteessa. Pysykää kuulolla!

Teksti: Priska Autio
Kuvat: Rami Louke / Lowline Creative


SÄHKÖASENNUS POHJANMAA OY Tarjoaa rakennuttajille kokonaisvaltaisia sähköalan ratkaisuja: saneeraus- ja uudissähkötyöt omakotitaloista liikekiinteistöihin. Pitkä ja laaja kokemus alalta mahdollistaa palvelut suunnittelusta sähkörakentamiseen ja loppudokumentointiin. Ammattitaitoista sähköalan palvelua Pohjanmaalla! Tutustu tarkemmin >> www.sahkoasennuspohjanmaa.fi

REMONTTIPALVELU OMA OY Pohjanmaalla toimiva saneeraus- ja huoltopalveluita tarjoava yritys. Taatusti tehokasta palvelua mm. kattojen pesuun, tiivistykseen ja maalaukseen sekä sisä- ja ulkosaneerautöihin! Tutustu tarkemmin Facebookissa.

Read More

Liitto & Voima – huoneistojen uudistusprojekti

Vöyrinkatu 38 sijaitsee Vaasan Vöyrinkaupungilla, jonka katukuvaa värittävät kauniit puutalot. Työläiskortteliksi alkujaan rakentunut alue on varsin idyllinen: kivenheiton päässä keskustasta, mutta piilossa kaikelta hälinältä. Talon historia ulottuu remonttilöytöjen perusteella ainakin 1940-luvulle, ja se on kokenut vuosisatojen saatossa monenlaisia käänteitä. Nyt rakennus saa historiaansa uuden luvun, kun energiset vaasalaisyrittäjät pistävät kaksi asuntoa uuteen uskoon!

Kaikki lähti Mila Keittiötukku Oy:n Tiinan ja Jonin ideasta järjestää Vaasaan ennennäkemätön Open House -tapahtuma ja verkostoitua samalla muiden paikallisten yrittäjien kanssa. Projektissa tehdään täysi uudistus kahteen huoneistoon, jotka on edellisen asukkaan toimesta yhdistetty yhdeksi 80m2 asunnoksi. Uudistuksen myötä syntyy kaksi kaksiota, joilla molemmilla on oma, uniikki tyylinsä.

Liitto-huoneiston pinta-alaksi muodostuu 45m2, ja sen sisustuksessa tullaan näkemään korkeakiiltoista valkoista, hirsiseinää, rustiikkia pintaa ja hempeää tyyliä. Voima on tyyliltään Liiton vastakohta: paljasta tiiliseinää, musta keittiö ja maskuliinisempaa tunnelmaa. Pinta-alaltaan Voima on 42m2. Huoneistojen huonekorkeus on mainiot kolme metriä, joten tilantunne on taattu!

TAKARIVI VASEMMALTA: Juha Ojanperä (Sähköasennus Pohjanmaa Oy), Jyrki Luoma ja Janne Esselström (Remonttipalvelu Oma Oy), Joni Vainio (Mila Keittiötukku Oy), Rami Louke (Lowline Creative). ETURIVI VASEMMALTA: Priska Autio (Priska Autio Creations), Tiina Vainio (Mila Keittiötukku Oy) ja Hanna Yli-Yrjänäinen (DESIGN BY HANNA K.). Kuvasta puuttuu: Jussi Reinisalo (Vaasan Maalaustyö Reinisalo Oy) ja Fatos Kavaja (Illyrian’s).

Muutosta on toteuttamassa kahdeksan vaasalaista eri alojen yritystä. Tiimi koostuu rakennus-, sisustus-, ravintola- ja markkinointialan ammattilaisista, joista jokainen tuo projektiin oman osaamisensa ja yhteistyöverkostonsa. Kun kaikki loistavat siinä, minkä parhaiten osaavat, on mahdollista luoda yhdessä jotain paljon merkittävämpää, kuin jokainen yritys yksin. Asuntojen nimet liittyvätkin vahvasti tähän ajatukseen: yhteistyössä on voimaa, kun yrittäjät muodostavat vahvan liiton!

Marras-joulukuun vaihteessa järjestetään ensimmäistä kertaa Vaasassa amerikkalaistyylinen Open House, jossa valmiita asuntoja pääsee ihastelemaan paikan päällä. Voisiko tässä olla rakentumassa sinun seuraava kotisi? Seuraa projektin etenemistä täällä blogissa ja mukanaolevien yritysten somekanavissa.

Psst, pieni paljastus tulevasta: projektin aikana tullaan järjestämään seuraajille kilpailuja, joihin mukanaolevat yritykset lahjoittavat palkintoja. Pysy kuulolla! 😉

Teksti: Priska Autio
Kuvat: Rami Louke / Lowline Creative


LOWLINE CREATIVE Tarjoaa palveluita mm. videotuotannon, ilmakuvauksen ja valokuvauksen saralla. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja video loput. Avainsana on laadukkaassa kuvassa, oli se sitten pysäytetty tai liikkuva! Tutustu tarkemmin >> www.lowline.fi

PRISKA AUTIO CREATIONS Tuottaa yrityksille sisältöä kaikkiin eri medioihin ja markkinointikanaviin. Usein mielessä muhii kirkkaana se mitä haluat sanoa, mutta se miten kertoisit sen muille tuottaa päänvaivaa. Eikö olisi helppoa, jos kaikki sisältö tulisi samasta paikasta, yhtenäiseen tyyliin, yritysilmettäsi tukien? Tutustu tarkemmin >> www.autiocreations.fi

Read More

Työhuoneen muutos, ennen ja jälkeen

Muistatteko vielä Nellin kodin? Se oli ensimmäinen projekti, josta lähdin kirjoittamaan blogissani. Pääsin perjantaina kuvailemaan kahta äskettäin valmistunutta tilaa: työhuone ja makuuhuone. Esittelen nyt ensimmäiseksi teille työhuoneen. Kuvaustilanteessa oli hiukan valaistushaasteita, mutta eiköhän näistä selvää saa.

Koko projektin kantava ajatus oli saada uutta ilmettä kotiin edullisesti, joten suunnitelmassa on hyödynnetty paljon Ikean ja Jyskin tuotteita. Valaisin vaihtui matkan varrella kolmiosaiseksi spot-valaisimeksi ja Jyskin verhojen sijaan talon emäntä teki laskosverhot itse, koska oikeaa kokoa ei löytynyt valikoimista. Suunnittelemani mustat hyllyt eivät olleet vielä päässeet paikoilleen keinutuolin yläpuolelle, mutta ovat olemassa. Kynälaatikot ja lehtikotelo ovat myös tuloillaan. Täältä pääset katsomaan aikanaan tehtyä suunnitelmaa.

Työhuone ennen muutosta_1
Talon aikaisemmilla asukkailla nykyinen työhuone oli toiminut lastenhuoneena.
Työhuone ennen muutosta_2
Vihreä väri oli huoneessa voimakkaasti esillä.
Työhuone ennen muutosta_3
Huoneesta hävitettiin kokonaan kuvan vaatekaappi.
Uusi työhuone_2_DESIGN BY HANNA K.
Värimaailma muuttui vihreästä musta-valko-beigeksi.
Uusi työhuone_1_DESIGN BY HANNA K.
Keinutuolia ei enää löytynyt hankintavaiheessa Ikean valikoimasta, mutta asiakas löysi uudenveroisen nettikirppikseltä. Beiget yksityiskohdat, kuten viltti, tuovat lämpöä sisustukseen.
Uusi työhuone_3_DESIGN BY HANNA K.
Lattiaan vaihdettiin Novafloorilta hankittu kaunis tammea muistuttava laminaatti. Matto on Askon valikoimasta.
Uusi työhuone_4_DESIGN BY HANNA K.
Olemassa ollut työpöytä säilytettiin, mutta työtuoli vaihtui.
Uusi työhuone_6_DESIGN BY HANNA K.
Työtilassa hyödynnettiin säilytystilana jo asiakkaan aiemmin hankkimaa Ikean kaapistoa.
Uusi työhuone_5_DESIGN BY HANNA K.
Ikean kaapiston yläpuolella olevaan ritilään on mahdollista kiinnittää muistutuksia tai kuten kuvassa, positiivisia ajatuksia työpäivään.
Uusi työhuone_7_DESIGN BY HANNA K.
Työhuoneen yhdessä seinässä on graafinen tapetti, joka toistaa mustavalkoista maailmaa.

Tässä oli Nellin kodin työhuoneen muutos. Kyllä tuntuu aina mukavalta, kun pääsee kuvaamaan valmistuneita kohteita. Esittelen teille myöhemmin myös makuuhuoneen muutoksen.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Read More

Modernin hirsitalon kuulumiset

En edes uskalla katsoa, koska olen viimeksi päivittänyt blogia. Kesä meni osittain lomaillen ja osittain töitä tehden, eikä blogin päivittämiselle löytynyt sopivaa rakoa. Kannattaakin seurata DESIGN BY HANNA K:ta myös Instagramin (@design_by_hanna_k) puolella, sillä sinne päivitän useammin kuulumisia kuvamateriaalin muodossa.

Elokuun puolestavälistä lähtien pääsin kunnolla työn touhuun, kun neiti meni hoitoon. Tila- ja sisustusopintoni ovat myös jatkuneet ja tällä hetkellä on meneillään erittäin hyödyllinen opintojakso, nimittäin materiaalit ja rakenteet. Koulua on lähes joka päivä, mikä tarkoittaa ajelemista Vaasan ja Ilmajoen välillä. Voikin todeta, että tällä hetkellä elellään todellisia ruuhkavuosia perheen, koulun ja yritystoiminnan tiimellyksessä. Perustin tässä nimittäin myös juuri virallisen yrityksen NY-yrityksen sijaan, joten kaikki yrityksen perustamiseen liittyvät virallisuudet ovat vieneet myös ison osan ajasta.

Hirsitalo on edennyt hyvin kesän aikana UP-rakennuksen toimesta ja olenkin käynyt työmaalla tasaisin väliajoin. Sisustus- ja tilasuunnitelmia on myös viety eteenpäin. Olen myös suunnitellut muutamia puusepäntyönä toteutettavia yksityiskohtia. Kerron näistä tarkemmin myöhemmin. Nyt kuitenkin muutamia kuvia hirsitaloprojektista kesän ajalta.

IMG_6888
Pitihän tämä markkinointirako hyödyntää eli hommasin työmaalle DESIGN BY HANNA K:n banderollin.

KELLARIKERROS

IMG_7166_kopio
Alimmassa kerroksessa eli nk. kellarikerroksessa on lattiat valettu ja LVI-työt tehty.
IMG_7164
Tässä kuvassa ollaan tulevassa kuntosalissa, minkä kautta mennään SPA-tilaan. Perimmäinen ovi vie SPA-tilasta suihkutilaan.

1.KERROS

IMG_6787
Tässä vaiheessa ensimmäisen kerroksen lattiaan on asennettu styroksit ja raudoitusverkot ovat paikoillaan.
IMG_7214
Tässä kuvassa ensimmäisen kerroksen lattia on jo valettu ja väliseiniä on lähdetty rakentamaan. Sähköjä on myös vedetty.

2.KERROS

IMG_6769
Nyt ollaan ylimmässä eli toisessa kerroksessa. Keittiön korkea kaappirivistö tulee pitkää hirsiseinää vasten ja keittiön saareke keskelle tilaa ikkunan toiselle puolelle.
IMG_6770_kopio
Olohuone ja keittiö ovat yhtenäistä isoa tilaa.
IMG_6773
Tässä kuvakulmassa ollaan olohuoneessa, johon noustaan rappuja pitkin. Rappujen taakse tulee vierasvessa.
IMG_6775
Kuvassa taka-alalla näkyvään tilaan tulee Master Bedroom, Walk-In-Closet sekä kylpyhuone.
IMG_7157
Ylimpään kerrokseen on asennettu lattialämmitysputket.
IMG_7211
Valtavat ikkunat on asennettu paikoilleen ja lattialämmitysputket on peitetty levyllä.
IMG_7212
Porrasaukon vieressä menee mahtavat isot ikkunat.
IMG_7213
Ylimmän kerroksen seinä parveketta kohti on koko matkalta isoa lasipintaa.

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille lukijoilleni! 🙂

Read More

Työ-/vierashuoneen facelift

Kerroinkin aikaisemmin omakotitalosta, johon tein viime kesänä sisustussuunnitelmat kolmeen eri huoneeseen: kahteen lastenhuoneeseen sekä työ-/vierashuoneeseen. Viimeksi esittelin toisen lastenhuoneista. Nyt vuorossa on työ-/vierashuone. Työ-/vierashuoneen osalta lähtökohta oli se, että asukkailla on melko paljon kirjoja, joille täytyi löytää sijoituspaikka. Askosta löytyi tilaan sopiva kaappi, joka aseteltiin jo seinään aiemmin kiinnitetyn hyllyn alapuolelle. Huoneeseen jätettiin tapetti, jonka aikaisemmat asukkaat olivat laittaneet ja sisustusta rakennettiin kyseisen tapetin ympärille.

Söpöysvaroitus, kuvissa esiintyy kaksi ihanaa karvapalloa. <3

Työ_vierashuoneen muutos_2
Perheen työ-/vierashuone ennen faceliftiä.
Työ_vierashuoneen muutos_1
Kuva ennen muutosta. Sängyn paikka siirretiin muutoksen yhteydessä tapettiseinää vasten. Ikean Kallax-hylly siirtyi lastenhuoneeseen.
Työ_vierashuoneen muutos_3
Kuva ennen muutosta. Seinässä olevan hyllyn alapuolella sijoitettiin Askosta ostettu kaappi, jossa säilytetään kirjoja. Työpöytä siirtyi toiselle seinustalle.
Työ_vierashuoneen muutos_4
Vierassängyn päälle ostettin Ikealta edullinen päiväpeitto ja viltti. Tyynynpäälliset ovat H&M homen valikoimasta.
Työ_vierashuoneen muutos_5
Aiempien asukkaiden valitsema kuvatapetti jätettiin paikoilleen ja se toimi raamina muulle sisustukselle.
Työ_vierashuoneen muutos_6
Valaisin on Prisman valikoimasta. Hyllyn alla olevaan kaapistoon laitettiin perheen kirjat.
Työ_vierashuoneen muutos_7
Spiran kankaasta tehty valelaskosverho teetettiin WillaWasassa.
Työ_vierashuoneen muutos_8

Huoneesta puuttuu vielä muutamia yksityiskohtia, kuten viherkasvi, työpöydän tuoli sekä kuparinväriset kynttilänjalat ja kukkavaasi, jotka ovat samaa maailmaa kattovalaisimen kanssa. Tästä suunnitelmasta voi huomata, että pienelläkin rahalla saa muokattua tilan ilmettä.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Read More

Katto pään päällä

Sataa sataa ropisee, perinteinen juhannussää. Sen voi huomata myös tämän postauksen kuvista. Toivotaan, että edes jossain päin Suomea kelit suosii. Kävin vielä ennen näin juhannuspyhiä napsimassa kuvia modernin hirsitalon tontilta. Nyt moderni hirsitalo seisoo tontilla koko komeudessaan, kun ylin kerros sekä katto ovat paikoillaan.

moderni hirsitalo_1
Kattoelementti nostetaan nosturilla paikoilleen.
moderni hirsitalo_2
Moderni hirsitalo koko komeudessaan.
moderni hirsitalo_3
Modernin hirsitalon takaosa, jossa isot ikkunat portaiden yhteydessä.
moderni hirsitalo_4
Ylimmän kerroksen ikkunat ovat keittiössä, alempi ikkuna on työ-/vierashuoneessa.
moderni hirsitalo_5
Ylimmässä kerroksessa on paljon ikkunapintaa.
moderni hirsitalo_6
Ylimmässä kerroksessa on koko talon levyinen iso parveke, johon tulee lasikaiteet.

Hirsitalo konkretisoituu päivä päivältä enemmän. Sisustussuunnittelun osalta työn alla ovat laatoitussuunnitelmat, walk-in-closet sekä työ-/vierashuoneeseen toivottu yksilöllinen kirjahylly, jonka minä suunnittelen ja puuseppä toteuttaa.

Hyvää Juhannusta kaikille! Meillä onkin tänä vuonna erilainen Juhannus, sillä vietämme sen juhannushäissä Kainuussa.

Read More
KIRJOITTAJA: Hanna K.
Sisustussuunnittelu projektinjohto

Haaveilin sisustussuunnittelijan urasta pienestä pitäen, ja kuulemani mukaan olin jo kaksivuotiaana vasara kädessä lapsuudenkotini rakennustyömaalla. Työelämä vei aikuisena viestinnän ja markkinoinnin pariin, kunnes äitiyslomani aikana ajatus unelman toteuttamisesta kypsyi.

Ryhdyin rohkeasti tuumasta toimeen: kaikki lähti liikkeelle juuri tästä blogista, jota nyt luet! Aloitin pienestä, mutta huomasin pian, että kysyntää palveluilleni löytyi ja perustin osakeyhtiön.

Blogista voit lukea ajatuksiani sisustamisesta, yrittäjyydestä ja muista työhöni liittyvistä aihepiireistä!

TILAA BLOGI SÄHKÖPOSTIIN

Luodaan yhdessä yrityksesi näköiset toimitilat! Lue lisää >>

Tutustu valmistuneisiin kohteisiimme! Lue lisää >>

Meiltä löytyy vankka projektinjohdon osaaminen! Lue lisää >>