Investigo
Kasvun myötä tarvitsimme yrityksellemme uudet toimitilat. Valitsemamme uusi toimitila oli alkujaan yksi avoin tila, johon oli tehty aiemmin suunnitelmia avokonttorityyppisestä ratkaisusta. Halusimme kuitenkin avokonttorin sijaan selkeät huonejaot, minkä vuoksi otimme yhteyttä DESIGN BY HANNA K. & CO:n tiimiin. He hoitivat toimistomme tilasuunnittelun, valitsivat pintamateriaalit väreineen sekä tekivät kaluste-, tekstiili- ja sisustusvalaistussuunnitelmat mm. neuvottelu- ja taukotiloihin.
Kävimme projektin alussa yhdessä läpi, mitkä asiat ovat meille tärkeitä ja millaisia toiveita meillä on tilan suhteen. Tämän jälkeen olimme itse lähinnä tarpeen mukaan kommentoijan roolissa, jättäen työn ammattilaisten käsiin. Koin, että meitä kuunneltiin hyvin, ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka selkeät esitykset DESIGN BY HANNA K. & CO. piti suunnitelmistaan: kaikki olennainen oli huomioitu ja enemmänkin. Opin projektin aikana hurjasti siitä, millaisia asioita toimitilan sisustus- ja tilasuunnittelussa on tärkeää huomioida.
Toiveenamme oli rauhallinen toimisto, minkä suhteen tilasuunnittelussa onnistuttiin erinomaisesti. Esimerkiksi tauko- ja neuvottelutilat on suunniteltu niin, että työskentely häiriintyy mahdollisimman vähän, vaikka toimiston eri osissa on elämää. Ratkaisut on todettu toimiviksi myös käytännössä.
Meille oli tärkeää hyödyntää osittain jo olemassa olevia kalusteitamme, mikä huomioitiin hienosti suunnitelmissa. Uusi ja vanha sulautuvatkin nyt yhtenäiseksi osaksi toimistoa. Myös värit ovat kohdillaan ja kaikki sopii yhteen aina verhoista teippauksiin!
Niklas Mehtonen
Toimitusjohtaja, Investigo Oy Ab
Suunnittelu & projektinjohto Meri Rapo & Hanna K.