Isoveljen huoneesta tehtiin huone pikkuveljelle

Tein viime kesänä 2000-luvun alun omakotitaloon sisustussuunnitelmat kahteen lastenhuoneeseen sekä työ-/vierashuoneeseen. Pääsin vihdoin hiukan kuvailemaan tehtyjä muutoksia. Lähtökohtana oli tehdä edullinen remontti. Suunnitteluhetkellä perheen pienimmäinen oli vielä masussa ja nyt hän on jo seitsemän kuukautta. Esittelen teille ensimmäisenä tämän silloisen masuasukin huoneen ennen ja jälkeen kuvin. Pahoittelut ennen kuvien laadusta.

IMG_1462

Pienokaisen huone oli alunperin isoveljen huone.

IMG_3428

Vauvan huoneesta siirretiin tavaroita isoveljen omaan uuteen huoneeseen.

IMG_6460

Yksi seinä tapetoitiin suloisella Mr Fox-tapetilla. Verhot teetettiin ompelijalla Willa Vaasassa Spiran kankaasta.

IMG_6463

Vauvan pinnasänky on tällä hetkellä vanhempien huoneessa, joten kaunis kehto koristaa huonetta. Kehdossa olevat tyynyt ovat Askon valikoimasta.

IMG_6465

Kaunis matto on myös Askon valikoimasta.

IMG_6464

Hyllyt ja kannattimet ovat Ikean valikoimasta. Julisteet ovat Deseniolta ja etsivät vielä paikkaansa.

Huone ei ole vielä täysin valmis ja joitain suunnittelemiani sisustuselementtejä puuttuu. Usein onkin niin, että sisustussuunnitelmia toteutetaan pikku hiljaa omaan tahtiin muun arjen keskellä. Esittelen teille vielä myöhemmin isoveljen huoneen sekä työ-/vierashuoneen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Mainokset

2 thoughts on “Isoveljen huoneesta tehtiin huone pikkuveljelle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s