Mitä mulle jäi käteen Askon sisustusillasta?

Kirjoittelin viime viikolla bloggareiden Asko-illasta, johon pääsin mukaan. Lupasin kertoa, mitä shoppailin kyseisellä reissulla meille tänne kotiin. Oli muuten kiva, kun kutsuttiin nimenomaan Askoon, koska siellä on paljon omaa silmääni miellyttäviä sisustusjuttuja ja hinta on myös kohtuullinen.

Minun on ollut tarkoitus ostaa jo jonkin aikaa tyttäremme leluille sisustukseen sopiva säilytyskori ja nyt löysin kivan Oslo nimisen korin Askosta, joka sopii sekä meille alakertaan että myöhemmin tytön omaan huoneeseen. Kori onkin ollut ahkerassa käytössä ja sinne on ollut näppärä kerätä päivän päätteeksi lattialle levitetyt lelut. Neiti saa myös itse kätevästi korista tavarat pois ja lempihommaa onkin ollut syödä korissa olevaa narua, kaikki kun täytyy testata suun kautta tällä hetkellä. Kuvassa oleva pupu on saatu lahjaksi ja siitä onkin muodostunut tärkeä kaveri, etenkin iltaisin nukkumaan mentäessä.

Keltavalkoraidallinen pieni tarjotin oli heräteostos. Se oli niin kivan värinen ja kesäinen ja sopii hyvin myös terassille. Hintakin oli vain 6,90 €. Keltaisesta puheen ollen olisi tarkoitus vielä hakea keltavalkoinen kettutyyny, josta onkin kuva aiemmassa postauksessa.

Viimeisessä kuvassa on kaksi mattoa, joista toisen olen ostanut jo  ainakin vuosi sitten Askosta. Nyt ostin sille kaveriksi toisen samanlaisen. Kyseessä on Pilvi niminen kudottu muovimatto, jota saa neljässä neuraalissa sävyssä. Tällainen matto on sopinut meille erinomaisen hyvin keittiöön, jossa sotkua tulee, kun ruoan kanssa ollaan tekemisissä. Sekä materiaali että tumma väri ovat kiitollisia. Ostin meille toisen samanlaisen siitä syystä, että kyseisessä kohdassa meillä on aina ajoittain liikuteltava saareke, josta aiemmin kirjoitin. Silloin, kun saareketta ei ole niin yksi matto on hiukan yksinäisen näköinen.

Muistattehan, että vielä on 15.6. asti aikaa hyödyntää etu, jossa saat Askon tuotteesta -40% kertomalla kassalla koodinimen ASKO.

ec445-img_1815_edited

d9c73-img_1819_edited

db9f6-img_1836_edited

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s