Miten muokkasimme talon julkisivusta modernimman?

Edellisessä postauksessa kerroin, että pääsen mukaan uuteen rakennusprojektiin ja lupasin kertoa siitä lisää. Vanhempani päätyivät Kastellin Valokaari nimiseen talomalliin, joten jatkossa tähän rakennusprojektiin liittyvät jutut kulkevatkin blogissani nimellä Valokaari. Nimi juontaa juurensa talon takaosassa olevasta kaarevasta ja näyttävästä seinästä ikkunoineen.
Miten muokkasimme talon julkisivusta modernimman?

Kastellin Valokaari-talomallissa on näyttävä kaareva ikkunaseinä. Kuva: kastelli.fi

Olen  alkuvuoden ollut mukana muokkailemassa talon julkisivu- sekä pohjakuvia yhdessä vanhempieni kanssa. Kastellin Valokaari talomallisto on ollut markkinoilla jo useita vuosia ja on ymmärtääkseni ollut kovin suosittu. Muokkasimme perusversiota modernimmaksi mm. näin:

– Katon malli muutettiin perinteisestä harjakatosta pulpettikatoksi.
– Paneelit tulevat kauttaaltaan vaakaan ja niitä tulee kahta eri leveyttä.
– Talo maalataan valkoiseksi kauttaaltaan.
– Ikkunat, ovet ja rännit ovat tummanharmaat.
– Ikkunoihin tulee vaaka”ristikot”.

Alle olen lisännyt vertailevat kuvat talon perusversiosta sekä muokkamastamme modernimmasta versiosta.Valitettavasti modernimman version kuvat eivät ole yhtä laadukkaita kuin Kastellin sivuilta ottamani kuvat alkuperäisestä Valokaaresta. Toivottavasti niistä saa kuitenkin käsityksen muutoksista.

 Muutokset talon etuosaan

6067a-valokaari2b3

Alkuperäinen Valokaari edestä katsottuna. Kuva: kastelli.fi

Miten muokkasimme talon julkisivusta modernimman?

Modernisoitu versio Valokaaresta edestä katsottuna.

Mitä muutoksia teimme talon etuosaan?

– Suurin muutos on se, että talon etuosaan tehtiin varasto ja siitä poistettiin tekninen tila. Tekniseen tilaan oli alkuperäisessä versiossa kulku pääoven vierestä. Nyt tekninen tila on varaston yhteydessä eikä se vie neliöitä sisätiloista. Varaston lisääminen muutti jo heti talon ilmeen edestä erilaiseksi.

–  Sisäänkäynnin yhteydessä sekä talon takaosassa on kapeampi panelointi ja muualla leveämpi.

–  Etuovi vaihdettiin ja oven viereen tulee ikkuna.

–  Etupuolen ikkunat käännettiin siten, että tuuletusikkunat ovat alhaalla eikä sivussa.

 Muutokset talon takaosaan

b6a70-valokaari2b5

Alkuperäinen Valokaari takaosasta katsottuna. Kuva: kastelli.fi

51af9-julkisivu2betel25c325a425c325a4n_valokaari

Modernisoitu Valokaari takaosasta katsottuna.

Mitä muutoksia teimme talon takaosaan?

– Molemmat takana olevat ovet, joista toinen on kodinhoitohuoneen ovi ja toinen olohuoneen ovi, muutettiin samanlaisiksi, jolloin ikkunapintaa on mahdollisimman paljon ja valo pääsee paremmin sisälle.

–  Alkuperäisessä versiossa on tehty vain rappuset ulos kodinhoitohuoneesta ja ainoastaan olohuoneesta on päässyt suoraan terassille. Modernimmassa versiossa terassiosa jatkuu kodinhoitohuoneen ovelta aina olohuoneen ikkunoihin asti.

– Takana on myös sekä leveää että kapeaa paneelia, kuten oli talon etuosassakin.

Talon sivuosat itään ja länteen

10d9d-valokaari2b4

Valokaaren alkuperäinen julkisivu itään. Kuva: kastelli.fi

eb7d0-julkisivu2bit25c325a425c325a4n_valokaari

Valokaaren modernisoitu versio itään.

Itään päin oleva julkisivu näyttää mielestäni erittäin hyvältä tehtyjen muutosten jälkeen. Pulpettikatto sopii kokonaisuuteen mielestäni todella hyvin ja kapeampi panelointi näyttää hyvältä, kun välissä on selkeästi alue, jossa on leveämpi panelointi. Tässä kuvakulmassa näkee selkeästi takana olevan kaarevan seinäkkeen ikkunoineen.

937c6-valokaari2b6

Alkuperäinen Valokaari länteen päin.

Miten muokkasimme talon julkisivusta modernimman?

Modernisoitu Valokaari länteen päin.

Länteen päin oleva sivu ei ole mitenkään ihmeellinen, koska tälle rajalle ei saanut tulla isoja ikkunoita. Kyseinen seinä onkin sisätilojen osalta hyödynnetty niin, että siellä on pesutilat, sauna ja kodinhoitohuone sekä yksi makuuhuone, jossa on toinenkin ikkuna toiseen suuntaan.

Mitäs olet mieltä, muuttuiko ilme modernimmaksi tehtyjen muutosten jälkeen?

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Miten muokkasimme talon julkisivusta modernimman?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s