Pääsiäistunnelmia meiltä

Tämä postaus olisi ollut hyvä tehdä jo ennen pääsiäistä, mutta tässä pääsiäisen aikana olen vielä viimeistellyt blogia julkaisukuntoon. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Instagramiin olen laittanut joitakin näistä kuvista tässä pääsiäispyhien aikana.

Tänä vuonna yllätti ja ilahdutti trullien runsas määrä, jouduimme täydentämään karkkivarastoja kesken parhaan trullisesongin. Onneksi kaikki trullit saivat kuitenkin arvoisensa palkan. Meidän terassia koristavatkin tällä hetkellä ihanan värikkäät virpomisoksat, koska en voi ottaa pajunkissoja sisälle allergian vuoksi. Olisi ollut kiva hakea sisustuselementeiksi myös pajunoksia ja yritin epätoivoisesti metsästää josko löytyisi muovisia versioita, mutta en löytänyt. Sisustus koostuukin meillä nyt pääosin rairuohosta, munista ja höyhenistä. Ostin kyllä tipujakin, mutta ne eivät sitten oikein lopulta löytäneet paikkaansa sisustuksessa.

Pääsiäistunnelmia meiltä

Rairuohoa kylvin jo hyvissä ajoin tänä vuonna.

659bb-img_0987

Aiemmin ostamani pieni tarjotin sopi hyvin pääsiäisteemaan.

Pääsiäistunnelmia meiltä

Pienet narulla varustetut munat ostin vaasalaisesta sisustusliike Säteestä.

650f1-img_0938

Värilliset suklaamunat sopivat mielestäni oikein kivasti Pentikin kynttilälyhtyyn. Ajattelin, että tämä ratkaisu myös pitäisi näppini erossa herkuista, mutta kuinkas kävikään.

Pääsiäistunnelmia meiltä

Usean vuoden ajan keltainen on ollut minun kevään ja kesän väri sisustuksessa ja on edelleenkin. Taulussa oleva teksti kuvastaa hyvin omaa elämääni tällä hetkellä.

Pääsiäistunnelmia meiltä

Ostin nämä isommat munat sekä höyhenet myös sisustusliike Säteestä. Neliön muotoisen mustareunuksisen lyhdyn olen ostanut jo jouluna Jotexilta.

Kiirastorstain pyhitin kodille ja pääsiäiskoristelun ohessa ripustin meille uudet verhot olohuoneeseen ja keittiöön. Toisesta keittiön ikkunasta jätin verhot kokonaan pois. Kerron tästä lisää seuraavassa postauksessa.  Kohta hyppään pyöränselkään nauttimaan aurinkoisesta säästä. Nautihan sinäkin vielä viimeisestä pääsiäispäivästä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s