Herea Oy

Uuden toimitilamme sisustaminen oli päässyt kiireen keskellä pitkittymään. Päätimme lopulta pyytää Hannan mukaan projektiin, jotta sen kanssa päästäisiin maaliin.

Saimme itse olla mukana suunnitteluprosessissa, mikä oli mielestäni erittäin positiivinen asia. Monella yrittäjällä tuntuu olevan ongelmana se, että ideoita ja visiota oman toimitilan sisustukseen kyllä löytyy, mutta toteutus jää puolitiehen. Oli mukava ideoida yhdessä ja nähdä, kuinka myös meidän ideoitamme päätyi valmiiseen lopputulokseen.

Meillä oli vanhoista toimitiloista joitakin kalusteita, jotka halusimme tuoda uuteen toimistoon. Hanna yhdisti taitavasti vanhaa ja uutta sekä teki yhteistyötä AD:mme kanssa toimitilan värisuunnittelussa. Hannan kanssa saimme oman äänemme kuuluviin, ja lopputuloksesta tuli aivan yrityksemme näköinen.

Hanna on ihmisenä hyvin konkreettinen ja täsmällinen. Aikataulut pysyivät mallikkaasti projektin aikana, ja Hannan tekemät suunnitelmat ja ostoslistat olivat helppoja ymmärtää. Hannalla on hyvä ote asiakkaan kanssa kommunikointiin: meille ei missään vaiheessa tullut olo, että Hanna olisi ollut jollain tavalla meidän yläpuolella, vaan teimme yhteistyötä hyvässä hengessä, toisiamme ymmärtäen. Hanna osasi potkia meitä projektissa eteenpäin juuri sopivasti, jotta homma saatiin hoidettua.

Kaiken kaikkiaan erinomaista palvelua – suosittelen!

Eliina Puijola
Toimitusjohtaja, Herea Oy